keskiviikko 1. toukokuuta 2013

I look more Indian when I'm serious

 Mun vappuun on kuulunu aina pukeutuminen. Niin kuului nytkin. Lukiossa. Lennähdin aamulla liikuntatunnille   sulkapalloa pelaamaan vähemmän tai enemmän intiaanin näköisenä. Saatoin myös näyttää vähän sulkansa levittäneeltä riikinkukolta huitoessani sulkapalloa, johon harvemmin osuin. Huonosta pelistä lohdutuspalkinnoks sain ilmapallon. Se symboloi mulle ja mun kaverille pyöreää nollaa. Samanlaista nollaa, mikä komeili sulkapallovoittojen listassa. Okei siellä komeili ykkönen. Joka tapauksessa oli kivaa! Sulkapallon toivottoman husimisen jälkeen suunta oli terveystiedon kurssilta vierailulle apteekkiin. Sotamaalaus naamalla. Ei siinä mitään, hyvää vappua vaan apteekin työntekijöille. Hyvät vaput ja loppuelämät toivotettiin myös meidän robolle, koulutyölle, josta oon panikoinu täällä bloginki puolella. Esiteltiin meidän robotanssi koko lukion edessä. "Meidän" robotanssi. Saatiin niin paljon apua, että ei sitä varmaan meidän tanssiksi ihan voi kutsua. Kuitenkin, robo pysyi melkeen pystyssä latausjohdon varassa ja esitti tanssinsa kunnialla mikin kautta kuulutetun musiikin tahdissa. Järjestelyistä vois melkeen antaa kymmenen pistettä. Oltiinhan me unohettu ladata robotin akku ja se olis voinu sammua kesken esityksen pieneks mytyks pöydälle. Myös musiikki, mikä on olennainen osa esitystä, oli unohtunu kaikkien mielistä. Melkein kunnialla selvitty ja nyt onnellisesti viettämässä vappua ilmapallojen keskellä. Oikeen hyvät vaput sinnekin puolelle tietokoneen ruutua! ♥

2 kommenttia:

  1. Sun silmät ja kasvojen muoto muistuttaa aika paljo liv tyleriä lol random

    VastaaPoista