torstai 5. syyskuuta 2013

Hello september

Rupesin miettimään eilen, etten ole kuullut yhdenkään ihmisen sanovan mitään positiivista syksystä. Kaikki (mukaanlukien minä) ovat vain valittaneet kylmästä, pimeästä ja kesäloman loppumisesta. Onko se nyt loppujenlopuksi niin kamalaa? Jos välillä ei olisi syksyä, talvea tai kevättä, kesä ei olisi enää se sama, johon suurinosa meistä haluaisivat muut vuodenajat vaihtaa. Eilen mietin mitä kaikkea kivaa syksystä löytyykään ja haluaisin jakaa ne nyt teidän kanssa.
Vaikka jääpuikkominä tärisin jo kesälläkin kylmyydestä, syksyn kylmyys on erilaista. Se on hyvä syy hamstrata vaatekaapit täyteen kivoja lämpimiä vaatteita. Kesävaatteet voi jättää nukkumaan talviunta ja vetää ylle jotain uutta. Mulla on ainakin iskenyt syksyn kunniaksi kamala pipohimo. Lisäksi ulkona on ainakin hetken tosi kaunista. Kaikenvärisiä lehtiä maassa ja puussa, mikä tarkoittaa uusia valokuvausmahdollisuuksia. 
Kesän hämäristä öistä ei ole kohta tietoakaan, kun pimeys peittää ne kokonaan. Myönnän, että saatan ehkä vähän pelätä pimeää ja varisinkin yksin pimeällä liikkumista pihalla. Kuitenkin on siinä kaikesta pelottavuudestaan huolimatta jotain siistiäkin. Halloween kurpitsat luovat tunnelmaa niinkuin myös pimeässä loistavat kynttilät. Lisäksi syksy on parasta aikaa käpertyä peiton alle pelkäämään kauhuelokuvia!
Eka kuva näköjään tuli kahdesti, mutta ei anneta sen häiritä. Jos ette mitään positiivista syksystä löydä niin ainahan voi innolla odottaa tulevaa joulua, tai siirtää ajatukset vaikka tulevaan kesään. Aina on jotain mitä voi odottaa. Pääasia kuitenkin, ettei kukaan jää jumiin negatiivisiin ajatuksiin! Näillä fiiliksillä otetaan vastaan syksy! (:
Mitäs mieltä te siellä ruudun toisella puolella ootte?

4 kommenttia:

  1. Samaa mieltä! Kyllä syksyssä on paljon hyviä puolia! Oot muuten tosi kaunis :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva et joku muuki löytää syksyst hyviä puolia! Kiitän! :3

      Poista
  2. mistä noi kuvat on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho oonki unohtanu mainita postauksen yhteydessä. :/ Kuvat on weheartit:stä :)

      Poista