sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Viikonlopun kuulumisia

Sovittiin äitin kanssa, että tänä viikonloppuna lähdetään Seinäjoelle katsomaan löytyisikö sieltä vanhojentanssimekkoa mulle. Vaikka tansseihin on aikaa vielä kuukausia ehdin silti aloittamaan mekkostressin. Entä jos en ehdi löytää täydellistä mekkoa ajoissa? Lukuisten nettikauppojen selailemisen jälkeen en törmännyt yhteenkään virheettömään, joten en uskonut liikkeitten yllättävän sen paremmin. Olin kuitenkin väärässä, sillä unelmamekko osui silmään melkein heti. Mekon päälle saatuani olin varma, että helmikuussa tulen tanssahtelemaan samassa mekossa. Teki mieli hyppiä ja kiljua riemusta. Valitettavasti en kuitenkaan paljasta teille mekosta sen enempää, vaikka varmaan arvaattekin jo millainen on kyseessä. (; Vanhojentanssiaiheisia postauksia tulee varmasti vielä myöhemmin aiheesta hiukset, korut, kengät,meikit...
Kuvittelin mun ja äitin Seinäjoen reissun olevan nopea keikka. Sitä se ei kuitenkaan ollut, koska isäni ja pikkuveljeni tahtoivat myös mukaan. Aikaa ja rahaa kulutettiin enemmän kuin tarpeeksi. Matkaan lähti mun osalta uudet pitkät juoksuhousut Supersportin aleista hintaan 19.90€. Sinapinkeltainen pitkähihainen paita 9.95€, Boys-toppi 5€ ja sormus 7.95€ H&M:ltä. Myös kaksi huivia lähti mukaan H&M:ltä ja isin valitsema sininen tähtipipo(:D) Supersportista. Minä homepää unohdin ne kuitenkin kuvata.
Seinäjoelta kotiuduttua lähdin vielä Valtterille yöksi. Katottiin elokuvaa ja mentiin aikaisin nukkumaan, koska olin ihan superväsynyt. Nyt olen kotona ja olo tuntuuu kyllä vieläkin jonkinsortin lahnalta. Voi johtua siitä, että tämän päivän kohdalla kalenterissa lukee "Koeviikko vaarallisen lähellä! Nenä kiinni maantiedon kirjaan!"...  Ennen kuin edes harkitsin kirjan avaamista, päätin tehdä ruokaa meidän perheelle. Uinon blogissa näin tämäntapaista salaattia ja siitä inspiroituneena päätin itsekin kokeilla. Tossa on siis salaattia (kaupasta ja meidän kasvimaalta löytyvää), kurkkua, tomaattia, tortillasipsejä ja jollain tulisella maustesekotuksella maustettua jauhelihaa ja paprikoita. Päällä vähän valkosipulikastiketta.
Nam! ♥ Jopa ennakkoluuloinen veli tykkäsi "pupunruoasta" ainakin vähän. Masut täynnä oli hyvä jatkaa päivää ja sain kuin sainkin vähän kouluhommia tehtyä. Tosin paino sanalla vähän, suurin osa ajasta taisi kuitenkin mennä muissa puuhissa. Miten voikaan keksiä niin paljon kaikkea tärkeämpää tekemistä kuin kokeisiin lukeminen?

2 kommenttia:

  1. Oi kuulostaa mukavalta tuollainen perheen yhteinen shoppailureissu :) Kivoja ostoksia <3

    VastaaPoista