sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Prinsessapäivä

vanhojentanssi4
Ystävänpäivä. Yleensä vietän sen jaellen haleja, kortteja ja hymyjä kaikille. Tavallaan tein sen tänäkin vuonna ainakin hymyjen ja halien osalta, vaikka ystävänpäivä jäikin leijumaan haamuna jännittävän vanhojenpäivän taakse. Tunsin kuitenkin koko päivän hyvää tunnetta siitä, että ympärillä oli niin paljon ihmisiä jotka välittivät ja huolehtivat. Erityiskiitokset myös blogini lukijoille! ♥ Sieltä löytyy teitä, jotka ootte saanu mun sydämen sulamaan moneen otteeseen poskilla vierivien kyynelien kera.
vanhojentanssi7
Mun instagramin seuraajat ja facebookin kaverilistan stalkkerit onkin päässyt jo näkemään palasia mun mekosta. Tietenkin myös ne, jotka olivat paikan päällä katsomassa mun pyörähtelyä. Paljastinkin jo aikasemmin mekon värin, jota ei ollut varmasti vaikea arvata. Vaaleanpunainen on varma valinta. ;)vanhojentanssi14
Kampaustakin ehdin pohtia moneen otteeseen. Koekampauksessa ajatukset alkoi kuitenkin selkeämään ja eilen mun päähän taiteiltiin tällainen. En halunnut nutturaa, vaikka ne ovatkin upeita ja pysyvät hyvin päässä. En halunnut myöskään tiaraa tai muita koristeita, sillä mekossani oli mielestäni jo aivan tarpeeksi. Halusin päähäni tarpeeksi yksinkertaisen kampauksen, jossa tunnen oloni turvalliseksi. Hyvän valinnan tein ja kampaus pysyi hyvin myös seuraavaan päivään. vanhojentanssi16
IItse tanssit meni sinänsä ihan hyvin. Lukuunottamatta sitä, että mun vannehame lähti purkautumaan jo ensimmäisessä tanssissa. Toisessa alin vanne päättikin lähteä irti ja raahautua perässäni muiden tanssioiden jalkoja hakaten. Onneksi opettaja huomasi hädän ja tuli pelastamaan. No aina pitää olla haasteita. Tälläkertaa haaste heitettiin mulle.
vanhojentanssi9
Kaikki oli tosi upeina ihanine mekkoineen ja kampauksineen. Kerrankin saatiin leikkiä prinsessoja ja prinssejä oikeen kunnolla. vanhojentanssi15
Mun meikit oli aika yksinkertaiset. Kävin ottamassa pari päivää aikaisemmi ripsienpidennykset, jotka pelastivat koko meikkini. Luomiin en halunnut mitään tummaa, vaan taiteilin vaaleanpunaisen glittermeikin, joka pysyi koko päivän hyvänä, vaikka pahoin pelkäsin, että glitterit on ensimmäisten laukkapolkkien jälkeen poskilla. Kiinnitin huomiota myös kunnon pohjustukseen, mutta en tohtinut varoitusten jälkeen lähteä taiteilemaan sen kummempia varjostuksia naamaani. vanhojentanssi18
Äitin nappaama kuva musta ja mun tanssiparista illan viimeisessä tanssiesityksessä. Sali oli täynnä katsojia, etenkin ylpeitä vanhempia ja sukulaisia. Kaikilla meni hyvin ja kehuja sateli joka puolelta. Viimeisen tanssin jälkeen heitin korkokenkäni mahdollisimman kauas ja pyysin anteeksi laastareiden peittämiltä varpailtani. Mekko vaihtoon, villasukat jalkaan ja suuntana jatkot. Nukuttu ei paljoa, mutta onneksi myöhemminkin ehtii.vanhojentanssi17Kuvia tulee luultavasti lisää myöhemmin, kun niitä käsiini saan. Paikanpäällä oli myös kuvaaja, jonka kautta saatiin otettua toivottavasti muutamia onnistuneita kuvia. Jos joltain teiltä katsomassa olleilta löytyy kuvia, niin olisin kiitollinen jos laittaisitte niitä mulle.

28 kommenttia:

  1. tosi kaunis ja prinsessamainen toi sun mekko <3 ! rakastuin siihen ensisilmäyksellä :3
    http://belieberblogfinland.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mäki oon aika rakastunu siihen! :3

      Poista
  2. Todella kaunis mekko ja niin ihanan värinen! :)

    VastaaPoista
  3. Olit kyllä ihan mielettömän kaunis! ♥

    VastaaPoista
  4. Oot kyllä ihan mielettömän kaunis :o ja tuo mekko on kyllä ihana, näytät ihan prinsessalta :3 käy heittää kommaa mullekki: www.tartukameraan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 :3 Mäpäs käyn heittämässä kommenttii! (:

      Poista
  5. Mä oon ihan sanaton! :O Oli kyllä upeat tanssit ja kaikki oli niin hienoina. Mulla itsellä henkilökohtaisesti ei riitä järki siihen, että miten jollain voi riittää vielä ulkoista kauneutta niin paljon, että pystyy tuikkimaan koko kaupungin loistavimpana prinsessana. Mää olisin niin halunnu ottaa yhteiskuvan mun lempparibloggaajan kanssa (kerrankin siihen olis mahdollisuus ollu, kun joku jota ihailee asuu samalla paikkakunnalla :DD), mutta sit olin vähän kipeenä niin en viittiny tulla ees kysymään. Mutta tärkeintä mulle kuitenkin oli, että pääsin tulemaan kouluun perjantaina pariks tunniks, jotta sain nähä teidän tanssit! Wou, olet upea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot nii ihana! :') <3 Huomasin sut heti katsomosta ja niin ihanasti hymyilit sieltä että! Tuli nii hyvä mieli! Olisit vaan tullu kysyyn kuvaa, ois ollu ihan sairaa siisti saaha tollasen kaunokaisen kanssa yhteiskuva! Ehkä mä joskus bongaan sut sitte vähän tavallisempaan kuvaan. ;) Oot sulattanu mun sydämmen noilla sun ihanilla kommenteillas! Pus :*

      Poista
    2. Ihana jos sullekki tuli hyvä mieli, koska mä olin aivan onnessani kun sä vilkutit mulle silloin lopussa!! :*

      Poista
    3. Meijän käskettii vilkutella kaikille ja sä olit ainoo jolle vilkutin :'D hihi :3

      Poista
    4. Tää on mun viimeinen kommentti tähän postaukseen, etten sotke tätä kokonaan!:D Mä olin niin otettu♥ Tuntu siltä, että parani samantien, kuumekki laski nollaan ja oli super hyvä mieli. :) Hitsi kun vois kopsata ihmisiä, niin mä ainakin laittaisin tuollaisia hyviä ihmisiä tilaukseen tähän maailmaan tuhansia kappaleita!:D

      Poista
    5. ♥♥♥♥♥♥♥♥♥

      Poista
  6. Olis ihan huippuu tutustuu suhun! Vaikutat ihan älyttömän mukavalta ja hauskalta! :o oot muutenki tosi samanlaisen olonen luonteeltas ku mä! :) onko sulla kikkiä tai mitään muuta missä voitais jutella? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana :') Rakastan tutustuu uusii ihmisiin! :) Mut mul ei oo kyl kikkii (pitäs vissii tehä) mut lisää vaik fbs Julia Eveliina Jokiniemi?

      Poista
  7. Aivan ihana sun mekkos! Tuo koriste tuossa edessä on niin kaunis :)
    http://newlife-jnn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo koriste tekee tosta mekosta vähän erikoisemman. Ilman sitä se ois tosi simppelli. (:

      Poista
  8. On kyllä tosi ihana tuo sun hame & kampaus ! :)

    VastaaPoista
  9. Voiei, rakastuin tohon siun mekkoos *.* Sopii oikeest ihan täydellisesti siun päälles!
    Mut oikeest selailin noita aiempia postauksiakin ja osaat vaan jotenkin kirjottaa niin hyvin, et pakko jäädä seurailemaan tätä blogii :)

    VastaaPoista
  10. Oiii, ihana kaunotar! Tuo mekkosi on tosi kaunis. <3

    VastaaPoista
  11. Ihana mekko! Muutenkin kiva blogi :))

    jjjennn.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Mulla ois sielt kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittisitkö laittaa niitä mulle? Facebookissa tai vaikka sähköpostissa julcise@gmail.com ? Ois tosi kiva juttu! <3

      Poista