maanantai 1. syyskuuta 2014

#kutsumua - stop bullying

kutsumua1Yleensä julkaisen näin huonolaatuisia kuvia vain kerätessäni kokoon instagarmin kuukauden päivitykset. Asia on kuitenkin niin tärkeä, ettei mua haittaa vaikka kuvat olisi otettu paistinpannulla. Kyseessä on mun #kutsumua kuva eli jos joku ei vielä tiedä,  kuvakampanja kiusaamista vastaan, mistä voit lukea lisää --> tästä. Yllä olevat sanat kertovat, miksi mua on kutsuttu, alla oleva taas, mitä haluaisin muiden näkevän mussa. Mä en ole koskaan ollut kiusaaja, enkä varsinaisesti kiusattukaan, mutta silti tää aihe koskettaa mua aina tosi vahvasti. Oon aina halunnut auttaa huonommassa asemassa olevia, kuten kiusattuja ja tästä syystä ollut mukana aina esimerkiksi tukioppilas toiminnassa. Tiedän monta jota on kiusattu ja pyrkinyt olemaan luotettava kaveri heille. Äitin sanojen mukaan olen ollut aina tuntosarvet pystyssä ja tarkkaillut ympäröivää maailmaa.
kutsumua2Vaikka sanoin juuri, ettei mua olla varsinaisesti kiusattu, löytyy multa silti omakohtaisia kokemuksia maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Sain käydä ala-asteeni pienessä koulussa ja olen kiitollinen siitä. Kukaan ei kiusannut ketään, mutta sen sijaan opettajien käytös oli välillä ihan lapsen tasolla. Niitä jotka pärjäsivät urheilukisoissa tai osasivat laulaa palvottiin, ja loput - ne oli vain huonoja. Itse kuuluin huonoihin. Ei se mitään, lähdin ylä-asteelle iloisin mielin. Olin siihen aikaan vielä todella laiha. Sain aina välillä kuulla piilovittuilua siitä ,kuinka "naisella kuuluu olla muotoja", kuinka "vain koirat juoksevat luiden perässä." Suurin osa näistä kommenteista kuului tyttöjen suusta, mutta kerran myös eräs luokkani poika kertoi hyvin suorin sanoin minun olevan lauta. Olin hetkittäin myös itse todella tyytymätön ulkonäkööni, mutta suurimman osan ajasta olin hälläväliä asenteella. Kommentit oli onneksi vain satunnaisia ja loppuivat saadessani lisää kiloja. Niin karulta kuin se kuulostaakin. Lukioon mennessäni aloin tajuta ihmisten kaksinaamaisuuden. Ei niitä pahoja asioita suoraan sanota, vaan puhutaan selän takana ja osoitetaan käytöksellä. Kun tutustuin Valtteriin sain päälleni monta pitkää kateellista katsetta. Jotkut jopa kehtasi kysyä Valtterilta, minkä takia hän oikeen viettää aikaansa "sen julian" kanssa. Osoittaen mielipiteensä musta hyvin selvästi. Nämä ihmiset ulottivat pahimpana aikana vihansa jopa parhaan ystäväni päälle, joka oli myös saanut osakseen outoja katseita. Mitä ihmettä ihmiset? Tuossa vaiheessa aloin jo ärsyyntymään ja ottamaan asian tosissani. Eikö toisen puolesta voisi vain olla onnellinen? Yrityksestä huolimatta.. he is still mine. ;) Välillä oikeasti pelottaa miten julmia maailma ja sen ihmiset voikaan olla. Itse olen kokenut vain pienen osan siitä, mikä joillekin voi olla arkipäivää. Ja silti olen kauhuissani.
quote8.2Juurikin sieltä seläntakaa on leijaillut mielipiteitä musta ja mun kaveriporukasta. Outo, äänekäs, nolo... Kesällä korviini kantautui eräs tyttö, joka oli haukkunut meistä jokaisen erikseen. Useimmat kommentit ulkonäköön liittyen. Ja tämä tyttö ei tunne meistä ketään. Toivon todella, että sattuisit lukemaan tämän ja kertomaan mikä motivoi sua tähän. Mä en ymmärrä haukkumista, enkä varsinkaan sitä, että kohteena on ihan tuntemattomat ihmiset. Ja mitä ulkonäön haukkumiseen tulee, se on täysin hepreaa. Kukaan ei voi ulkonäölleen mitään, eikä haukkuminen tee susta itestä yhtään kauniimpaa. - päinvastoin. Kuulen liian usein rumia sanoja toisista ihmisistä. Missä ikinä olenkaan, koulun käytävällä, kaupassa.. Järki käteen, sillä kiusaaminen ja selän takana puhuminen on #NOLOA ! Pitemmittä puheitta, amen. Kiusaajat, ajatelkaa edes joskus muutakin kuin itseänne ja pitäkää mielessänne kuuluisat sanat: "Kaikki, minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille." Vika ei ole kiusatussa, vaan lähtöisin kiusaajan elämän ongelmakohdista.

P.s. jos olet tehnyt #kutsumua-haasteen niin haluan ehdottomasti nähdä kuvasi --> linkkiä, instagramin käyttäjänimeä, mitävain tulemaan kommenttiboxiin. Jos et ole ottanut kuvaa, tee se nyt!

8 kommenttia:

  1. Sää kirjotat kyllä kivasti! :)

    Oma postaus aiheesta: http://junkaneito.blogspot.fi/2014/08/kutsumua.html
    ja kuva: http://instagram.com/jonnamoi_

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! :)♥ Ja meenkin kurkkaamaan heti sun kuvan ja postauksen! Huippua, että lähetit linkit tänne!

      Poista
  2. Mun oli tarkotus just tänään tehdä samasta aiheesta postaus :D Mutta se nyt ilmestyy sitten myöhemmin! Mutta sitten varsinaisesti asiaan, eli

    kirjoitit ihan superhyvin! Teksti oli tosi mielenkiintoista ja luin kyllä jokaisen sanan huolella. Musta on mahtavaa, että niin moni ihminen osallistuu tähän tärkeään haasteeseen, ja oli tosi kiva nähdä myös sun postaus tästä. Ja totta kai, kun lempparibloggaaja kyseessä, niin peukutan! ;D

    Sitten, ihanaa että tässä maailmassa hyviä ihmisiä on vielä, mutta on kyllä ihan tarpeeks niitä ihmisiä, joilla on kovat vastoinkäymiset ja ongelmat, jotka olis avun tarpeessa, ja jotka kiusaavat muita ihmisiä. Mua itseä ihmetyttää ihan suuresti, miten sua on kutsuttu tuollaisilla sanoilla, kun kyseessä on mallin mitoissa oleva, upea woman! Onneks oot jättänyt sellaiset ihmiset kuitenkin omaan arvoonsa! Ja en oo ikään ymmärtänyt sitä, että miten toisen onni on itseltä pois.. Oot todellakin ansainnut rakkaasi rinnalles! Itse oon taas nähnyt teidän kaveriporukan tiiätkö just sellaisena, mitä näkyy joissain amerikkalaisissa elokuvissa tai sarjoissa? Ja muutenkin oon ihaillut teitä siitä saakka, kun seiskalle tulin. Johtui varmaan siitä, kun paras ystäväni ( Tepu ) kertoi teistä aina kaikkea siistii ja hauskaa, enhän mä muuten olis varmaan tiennyt teistä yhtään mitään :D Ja muutenkin teidän kaveriporukka sisältää mitä upeempia persoonia (tai ainakin uskoisin näin, kun vähän tiedän millainen Marga on ja olin yhtä aikaa sen sun kaveris M:n kanssa kesätöissä) ja ainakin blogin välityksellä ja kuulemien mukaan susta on saanut todella positiivisen kuvan! :-) Ja vaikutat niin ihanalta ihmiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui nää sun kilometrikommentit on ihan parhaita! Kiitos! ♥ Ootan innolla sun postaustas!

      Jotkut ihmiset haluaa vaan toisille pahaa mieltä. Luulen, että useimmitenkin syy on kateus. Tai sitten vain huonot kotiolot ja sieltä otettu oppi yms.. Ikinä ei voi tietää varmaksi. Ja oii toi oli varmaan ensimmäinen positiivinen kommentti minkä oon ikinä saanu meidän kaveriporukasta ja hehkutinkin heti kaikille noista kavereistani että käykäähän lukemassa tämä!! :'D Me ollaan kyllä ehkä joskus oikeastikin niitä "outoja" jotka nauraa lujaan äänen ja ottaa elämästä kaiken irti. Tosin musta siinä ei ole kyllä oikeasti mitään outoa. Vai onko muka outoa nauttia elämästä ja pitää hauskaa? :D Kiitos ihan mielettömästi tästä kommentista! <3


      Poista
  3. Oi ihana postaus!👌

    VastaaPoista