tiistai 7. lokakuuta 2014

Five days left

t4322Heipähei! Täältä löytyy yksi tyttö, jonka matkakuume on ollut tavallista korkeammalla jo pitkään. Kun tajusin, että syysloma tarjoaisi täydelliset valmiudet ulkomaanmatkaan, aloin elättelemään toivoa. Tämä pieni toivonkipinä ehti kuitenkin kuolla jo monet kerrat ennen lopullista päätöstä. Viime viikolla syttyi kipinä kuitenkin uudelleen ja lähdettiinkin siltä istumalta uusimaan vanhaksi menneitä passeja. Päivä eteenpäin ja matka oli jo varattu. Tälläkertaa matkaan lähdetään tosin vain minä ja äiti. Ennustettavissa on siis paljon auringonottoa, shoppailua, ravintoloita ja aikaisia juoksulenkkejä. Ei kovinkaan ihme, ettei kukaan miespuolinen henkilö innostunut lähtemään meidän kahden mukaan!
t4422Matkakohteena on Turkin Alanya. Turkissa on tullut vierailtua myös aikaisemminkin, mutta vain hieman rauhallisemmassa kaupungissa, Sidessä. Blogihistoriani alkupäästä löytyykin sieltä juttua, jopa kolmen postauksen verran. (part 1part2part 3) En tiedä olisinko itkenyt vaiko nauranut kun kaivelin nämä postaukset esille, sen verran oudolta tuntui lukea näinkin vanhoja kirjoituksia. Haluaisinkin nyt kysyä teiltä, millaisia postauksia haluatte tulevasta matkasta nähdä? Myöskin jonkinlaisen videon kuvaamiseen voisi olla mahdollisuudet. 
t3422Olen myöskin kiinnostunut kuulemaan teidän matkakokemuksenne Alanyasta, sillä haluan myös itse ottaa lomastani kaiken irti. Vinkkejä erityisesti ravintoloiden ja shoppailumahdollisuuksien suhteen olisi kiva saada. ♥ Viisi päivää odotusta jäljellä...

12 kommenttia:

  1. Miksei Valtteri lähtenyt mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä oli töitä tolle viikolle ja koko matka tuli nii pienellä varotusajalla yms :)

      Poista
  2. Apua oon kade, ihana juttu että pääset reissuun! ♥ Mulla on hirvittävä matkakuume mutta meidän perheen suunniteltu Rooksen matka peruuntui perhejuttujen vuoksi:<
    Oon käynyt Alanyassa, siitä on kyllä parisen vuotta aikaa. Ihan upea paikka tuo Turkki, todella ihana rantaloma tuli kyllä koettua ♥ Sen verran ahdistavia mieshenkilöitä tuli kyllä vastaan että en välttämättä halua uudelleen lähteä:D Tietysti se olisi edullinen ja hyvä vaihtoehto että tulen varmaan joskus palaamaan kyseiseen maahan kovan matkakuumeen ja hyvän budjetin vuoksi:')
    Aivan ihanaa reissua sulle ♥ En malta odottaa matkapostauksia, teit sitten millaisia tahansa! Mä niin rakastan matkapostauksia ylikaiken:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että teidän matka peruuntui! :( Toivottavasti pian tulee taas uus mahdollisuus! Lupaan laittaa niin paljon lomakuvia, että fiilistä riittää hetkeksi sinnekkin!
      Ja voi eiii ahdistavia mieshenkilöitä... Side oli sen verran rauhallsempi kaupunki, ettei tuollaisiin törmännyt kuin muutaman kerran ja silloinkin isä seisoi uhkaavana lähellä. :'D Nyt kyllä hieman hirvittää kun ollaan kahdestaan äitin kanssa liikkeellä, eikä vaaleat hiukset auta yhtään asiaa. Täytyy kai opetella muutama itsepuolustusliike ennen matkaa! ;)
      Kiitos paljon ihanasta kommentista ! ♥

      Poista
  3. Oon unohtanu ilmottaa, mutta blogisi on arvosteltu! :)

    ☆ http://milla--anniina.blogspot.fi/2014/09/blogiarvostelut-osa-1.html ☆

    VastaaPoista
  4. Eiikä, ihan huippuu! :) Pidä hauskaa ja nauti! Tuu ehjänä takas Suomeen, koska en haluu lopettaa vielä sun blogin lukemista.. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kone varmaankin tippunu =( ;_;

      Poista
    2. Ei ole! Juuri saavuin turvallisesti kotiin ja palailen postausten parissa tännekin heti kun ehdin! :)

      Poista
    3. Jipii :D Kerkesinkin jo säikähtää :)

      Poista