tiistai 25. marraskuuta 2014

Outfit of the day

PicMonkey Collage 171Hui,en edes muista milloin viimeksi päivitin asukuvia blogiin. Jokatapauksessa aikaa on kulunut paljon, sillä touhu tuntuu jopa hieman vieraalta. Ajatella, että joskus blogini perustui lähes kokonaan asukuviin. Syksyn mittaan kuvausmahdollisuudet kuitenkin vähenevät aina hurjasti, kun päivän valoisin osuus tulee ohitettua koulun penkillä istuen. Vaihtoehto  B, raahaa kamera kouluun. Täytyy myös varautua siihen, että kuvauspuuhien tunnelma saattaa olla melko jäinen ilman takkia.
PicMonkey Collage170Vaihtoehto B tuli mieleeni aamulla valmistautuessani kouluun. Vaikka se tiesikin ylimääräistä laukkua ja jonkun suostuttelemista kuvaajaksi. Vapaatunnilla kuvien ottaminen onnistui kuitenkin helposti, sillä kävelimme juuri sopivan kuvauspaikan läpi kuntosalille parhaan ystäväni kanssa. Eikä hän sano koskaan ei kuvauspyynnöilleni.
IMG_1636
Mun lukujärjestys on tällä hetkellä melko tyhjä ja vapaita tunteja osuu aina keskelle päivää. Pitäisi kai useamminkin käyttää nämä koulupäivän vapaahetket hyödyksi ja käydä esimerkiksi kuntosalilla. Liian usein tulee vain jämähdettyä automaattisesti koulun käytäville odottelemaan seuraavaa oppituntia - vaikka siihen olisi aikaa vielä puoli päivää. Illalla sitten ihmettelen kun aika ei riitä mihinkään. Tänäänkin on tiedossa yläkoululaisten vanhempainilta, johon lupauduin edustamaan lukiota. Tekemisestä ei taida tulla puutetta vielä hetkeen aikaan, sillä se ikäänkuin keksii itse itsensä tarpeen tullen.
PicMonkey Collage 172PÄIVÄN ASU: PAITA: VERO MODA | FARKUT: SEPPÄLÄ | PIPO: KESKINEN | KENGÄT: PALLADIUM | RANNEKELLO: GINA TRICOT | REPPU: FJÄLLRÄVEN KÅNKEN | Hyvin tavallinen koulupäiväni vaatetus. Sopivan rento ja lämmin, eikä unoheta pipoa huonon hiuspäivän pelastajana.  Näin saatiin pitkästä aikaa asupostaus valmiiksi. Mitä mieltä olette?

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva asu! :) Onko nuo sun palladiumit sellaiset karvavuorelliset vai ihan kangaskengät? Itselläni on talveksi harmaat Palladiumit, mutta mietin ostavani keväällä myös valkoiset, ne ovat niin kivannäköiset :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ♥ Ja mun palladiumit on ihan kangaskengät, mutta suosittelen oikasti tätä valkoistakin väriä! Sopii melkein minkätahansa kanssa yhteen! :)

      Poista
  2. todella hyvä asukokonaisuus ja siistit kuvat. tykkään niin varsinki tollasista pipoista, passaa sulle sika hyvin!

    letkia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon! ♥ Mäki tykkään tällasista pipoista, etenkin huonoina hiuspäivinä! ;)

    VastaaPoista