tiistai 5. toukokuuta 2015

Mitä bloggaaminen oikeasti on?

Blog Collage 2
Selailin pari päivää sitten puolihuolimattomasti instagramin etusivua, kun keskeytin vauhdikkaan liu'uttamisen erään kuvan kohdalle. Kuvatekstissä seuraamani bloggaaja kiitteli imperfektissä bloginsa lukijoita ja oloni tuli heti todella epätodelliseksi. Miksi juuri hän päätyi lopettamaan? Epätodellisuus ja haikeus. Nuo kaksi tunnetta ovat tulleet tutuksi kun ihailemani bloggaajat ovat ilmoittaneet milloin eroistaan ja milloin bloginsa lopettamisesta. Kauheaa ja epätodellista näissä ilmoituksissa on se, että ne tuntuvat piileskelleen jossain internetin ennaltaarvaamattomissa virtuaalipuskissa ja läsähtävän yhtäkkiä kovalla voimalla tietokoneeni näytölle. Niiden takana on bloggaajia, jotka osaavat hommansa niin hyvin, että se näyttää toisankin bloggaajan silmiin oikeasti helpolta ja vaivattomalta. "Ohhoh, taas täydellistäkin täydellisempiä asukuvia ja postaus pursuaa jälleen vauhdikkaita kertomuksia satumaisesta elämästä. Miten tuo on mahdollista?" Siinä se juuri onkin. Ei kukaan bloggaaja pysty rakentamaan blogiaan vain sormiaan napsuttamalla. Sen eteen joutuu oikeasti näkemään vaivaa.

Bloggaaminen pitää sisällään paljon asioita, joita ei välttämättä näe pelkästään tietokoneen ruutua tuijottamalla ja lukemalla blogeja. Edes mun läheiset eivät välttämättä pysty samaistumaan mun blogiharrastukseen. Välillä olen esimerkiksi panikoinut äidilleni, kuinka paljon mulla on tekemistä ja blogikin on jäänyt päivittämättä. Mulle tuo on ollut välillä suunnattoman ahdistava ja stressaava asia, koska haluaisin blogata tasaisin väliajoin. Mutta äitini, joka ei ole koskaan kirjoittanut blogia ihmettelee ja kysyy, miksen vain tee sitä sitten joskus myöhemmin. Miksen julkaise yhtä postausta sitten parin kuukauden päästä kun vaikkapa pääsykoeurakka on ohi? Mikä siinä on vaikeaa? 

Bloggaajana olen melko täydellisyyteen pyrkivä. Jotenkin sitä tulee jatkuvasti vain tarkemmaksi ja tarkemmaksi tietyistä jutuista. Musta tuntuu usein, etten onnistu kuvien ottamisessa niin hyvin kuin haluaisin, eivätkä kuvat näytä blogissa samalta kuin kameran läpi. Juurikin tälläisten ulkonäköseikkojen kanssa olen todella kriittinen, kun taas teksti ja ideat pääsevät blogisiiviläni läpi kuin vesi. Mulla on jäänyt todella monet asukuvat nyt kevään aikana julkaisematta, koska niissä on ollut aina jokin mielestäni pahasti vialla. Siitäkös vasta on riemu revennyt, kun ensin valmistautuu kuvia varten ja yksikään ei näytä hyvältä. En ole yleensä mitenkään epävarma ulkonäköni suhteen, eikä mua voisi suoraan sanoen vähempääkään kiinnostaa, vaikka näyttäisin ulkona liikkuessani jätesäkiltä. Mutta voi hemmetti sentään, jos asukuvissa hiukset ovat miten sattuu. Olen yrittänyt nyt kehittyä tämän asian kanssa, sillä vaikka kuinka epäonnistuneen postauksen olen mielestäni julkaissut, se on kuitenkin saanut paljon kommentteja ja kehuja osakseen. En ole täällä näyttämässä virheettömältä barbilta, vaan olen kirjoittamassa elämästäni ja asioista joista pidän. "I'm not a model I'm a blogger." 

Blog Collage 3Yksi asia, mitä ystäväni ovat ihmetelleet eniten, on se, miten kauan aikaa bloggaaminen oikeasti vie. Oikeasti, ainakin mun tapauksessa puhutaan useasta tunnista per postaus. Pitää keksiä postauksen aihe, valmistautua kuvattavaksi (saada kuvaaja) tai kuvata, ladata kuvat koneelle ja valita parhaat. Kuvien muokkaamisen jälkeen ne pitää ladata Flickrin kautta bloggeriin ja kirjoitella sopiva teksti otsikkoineen. Sen jälkeen tulee vielä ilmoitettua somessa uudesta postauksesta, koska harva blogini lukija on oikeasti liittynyt tänne bloggerin tai muun vastaavan kautta. Yhdenkin postauksen tuottaminen on siis todella monivaiheinen prosessi ja ajatella, että niitä tulee kirjoitettua viikossa useita. Jos postaamiselle ei jostain syystä ole löytynyt aikaa, se muistuttelee kyllä varmasti jossain mielen perukoilla. Lisäksi joskus tulee niinsanottuna elettyä hetkiä kameran kautta, koska ensimmäisenä tapahtumista haluaa napata kuvat talteen blogia varten. Toistaalta tuo ei ole niinkään mua haitannut, vaikka joskus tietenkin tekisi mieli vain unohtaa kamera jonnekkin ja keskittyä olennaiseen.

Kuitenkin, olen kirjoittanut blogia jo monta vuotta, enkä osaa edes kuvitella lopettavani tätä. Toivon, että voin vielä tärisevin mummosormin kirjoitella tänne päivän kuulumisia ja vinkata lukijoilleni, mistä löytyy halvimmat kahvipaketit ja kirkkaimmat villalangat. Ymmärrän kyllä, miksi jotkut päätyvät hautaamaan bloginsa, mutta tämä blogi ei ole vielä lähelläkään elämänsä loppua. Tässä, kuten kaikissa muissakin harrastuksissa on oikeasti todella monta puolta. Miksi kukaan harrastaa urheilua, vaikka siinä voi loukkaantua? Miksi kukaan harrastaa näyttelemistä, vaikka jännittävä esiintyminen voi viedä jopa yöunet? Miksi kukaaan piirtää, vaikka se vie niin kauan aikaa?

Mä oon ollut pienestä asti se tyttö, joka on valittu viimeisenä koulun urheilujoukkueeseen ja se, jonka taidokkaimmatki piirrustukset muistuttavat edelleen tikku-ukkoja. En ole löytänyt sitä omaa juttuani tuollaisten tavallisempien taitojen keskuudesta, mutta bloggaaminen oli mulle heti se ikioma juttu, jota kukaan ei voinut viedä multa pois. Se on ollut lähes ainoa harrastus, joka on tuottanut mulle oikeasti onnistumisen tunteita. Janoan haasteita ja uusia mahdollisuuksia kehittyä entistäkin paremmaksi ja juuri sitä bloggaaminen tarjoaa. Viihdyn kameran edessä ja takana. Blogi on paikka, jossa voin jakaa kuvia teidän kanssa, eikä minun tarvitse jättää niitä vain lojumaan tietokoneen muistille. Rakastan ideoida uusia juttuja ja blogi on yksi niistä harvoista asioista elämässäni, josta vain ja ainoastaan minä saan päättää. Mua kiinnostaa media ja tykkään näpertää pikkublogini kanssa täällä muiden keskellä. Ja voi sitä iloa, kun kommenttiboxiin tiputtelee ihania kommentteja ja kun huomaan lukijaluvun kasvaneen yhdellä. Bloggaaminen on paras harrastus, elämäntapa, jonka mulle voi löytää!
Blog Collage 4Tekstiä tuli tällä kertaa aika paljon, mutta välillä on ihanaa kirjoittaa vähän pidemmästikin. Mitä ajatuksia bloggaaminen teissä herättää?




19 kommenttia:

  1. Siis tää postaus vei oikeesti multa sanat suusta! Oon niin täysin samaa mieltä kaiken kanssa mitä sanoit.. Muut ei oikeesti ymmärrä miten tärkeetä ja aikaa vievä harrastus tämä bloggaaminen oikeesti on :-D Tää oli mainio postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Janica kiva kuulla, että oot samaa mieltä! Kiitos paljon! <3

      Poista
  2. Kommentoin kahdessa osassa, kun blogger voi hyväksyä vain 4096 merkkiä enintään.. :s eli jatkoa tälle mun kommentille tulee.. :D Camppu-Calle täällä, jotta tiiät keneltä tää kaksiosainen, oikeasti yhteenkuuluva kommentti tulee. Tosi hyviä ajatuksia! :) Bloggaaminen on kyl tosi kivaa ja itsekin aion vielä jonain päivänä jatkaa julkisesti bloggaamista. Niin kuin sanoit, bloggaaminen on hyvin aikaa vievä ja yleensä harrastukset vievätkin oman aikansa joten panostaa siis siihen, mistä itse nauttii! Se oma juttuhan on se kaikkein tärkein. Itse nautin hyvin paljon kirjoittamisesta, kuvaamisesta, yms. kaikesta mikä liittyy bloggaamiseen, joten joku päivä mä niin haluan palata vielä bloggaamaan julkisesti. Mutta auta armias, kun on kiire, ei mikään ns. luista. Väsäät sellasen postauksen, mikä näyttää valmiina ja julkaistuna sellaiselta, että olisit käyttänyt siihen aikaa sen max. 2 min. ja todellisuudessa olet väsännyt sitä jo useamman tunnin. Kyllä siinä vaiheessa täytyy miettiä, että olisko nyt pienen breikin aika ja katsoa myöhemmin uudestaan? Mikä menee vikaan ja mitä vois tehdä paremmin? Bloggaminenkin on yllättävän raaka harrastus. Vaikka itse halusin blogata itselleni, niin ennen kaikkia myös lukijoilleni. Kyl se valehtelematta syö ittee, jos ihmisii ei enää kiinnosta kun ei vain saa tuotettua hyviä, laadukkaita postauksia, mistä muut voisivat vaikka edes olla hieman kiinnostuneita. Sitä vois verrata vaikka jalkapalloon. Jos ikinä ei mene pallo maaliin ja et juokse kentäl tarpeeks lujaa, niin jäähän sitä muista jälkeen eiks vaan? Tähän väliin pakko sanoa, että anteeksi, en ole puhunut sinusta vaan koko ajan itsestäni näin sinä-muodos, kun mulla on tälläinen ärsyttävä tapa selittää asioita vähän oudol taval äidinkielest mitään piittaamatta. Itel on kyl reilut puol vuotta elämä ollut niin kiireistä, että väistämättä jäi blogi taka-alalle. Siihen väliin mahtuu myös mm. läppärin hajoaminen yms. mutta nää on näit valintakysymyksii. Päätin, että sitten kun mulla on oikeasti aikaa antaa myös blogille niin jatkan sitten ja koitan onneani uudestaan, mutta nyt just täl hetkel mä haluun nauttia ajasta ilman julkisesti bloggaamista, sillä se tois mulle lähinnä pelkkiä negatiivisii ajatuksii tuonne yläkertaan. Just täl hetkel blogin jatkuva päivittäminen ei olis se hetki, mitä odottaisin intoa puhkuen, eikä olis hirveesti ideoit ja postauksii jo odottamas, mitä haluaisin jakaa. Lähinnä se olis vain aika stressaavaa. Ajattelin, että olis sekä mua ittee et myös lukijoita kohtaan reiluu, et palaa sit energisenä takas joskus myöhemmin, kuin niin että kerran puolessa toista kuukaudessa ilmestyy yks hassu postaus. Nää on näit valintakysymyksii ja just itelle täl hetkel (viel) sopii et en bloggaa. Kuitenkin koko harrastus on musta sen verran inspiroiva ja just tää luovuus homma on kyl jotain aivan huippuu. Se on musta bloggaamisen yks parhaimpia puolia ja kyl ootan jo innol et koulu ainakin loppuu ja saan viimeisenkin palaisen paikalleen ja palaan taas jotain blogiin raapustamaan! Jos vain elämä blogiin takas kuljettaa! :-D

    VastaaPoista
  3. Sun blogia jo niin pitkään seuranneena, iso hatunnosto sulle. Sun koko blogihistorias aikana, ei juurikaan hirveesti mitään blogitaukoja oo ollut ja postauksiakin on tännet tulla tupsahtanut aika tasaisenkin väliajoin. Myöskin sun laadukkaiden tekstien lueskelu on ollut nautinnolista ja mikä hienointa, on nähnyt sun kehittyvän upeasti bloggaajana. Kuvat on hyviä ja myöskin onnistut itse niissä mallina koko ajan vain paremmin ja paremmin! Olet yksi niistä harvoista bloggaajista, joiden blogisivun avattuaan kun näkee sen uusimman postauksen, missä oot vaikka asukuvis ni tulee aidosti hyvä fiilis sun puolesta. Usein vain hymyilen sun blogia selatessa. Se kertoo mielestäni tyytyväisestä lukijasta. Kun näkee, miten hyvin sä oot onnistunut ni se on törkeen inspiroivaa. Olen varma, etten ole ainut lukija jonka mielessä on käynyt, että tajuaaks toi bloggaaja ollenkaan, mihin kaikkeen siitä vois ollakaan. Vertaillakseni sun kehitystä vielä oikein kunnolla, avasin välilehteen sulta vuonna 2012 tulleita postauksia. Susta on tullut tosi loistava. Blogin taso on huomattavasti kovempi. Silti yksi ihan koko sun blogis top 10 lempparikuvasta lukijan silmin, on maanantaina 17. joulukuuta 2012 kirjoitetussa SHAKE UP THE HAPINESS - postauksen toinen kuva. Toivottavasti saatais seurata sun elämää blogista vielä monet monet vuodet ja joskus tulevaisuudessa nähtäis se pieni kopiokin Juliasta. En voi sanoa, että pikku-Julia kun joskus olet itsestäsi sitä käyttänyt! :D Varmasti kun tuota menoa jatkat, niin sut kyllä tullaan näkemään vielä!! Tsemppiä bloggaamiseen ja kiitokset kaikista mahtavista postauksista!♥ Kiireenkin keskellä sun postaukset ei jää lukematta, silloin vain se kommentoiminen voi olla eri juttu.. Ennen kuin unohdan sanoa, niin toi lause "I'm not a model I'm a blogger." on Super hyvä. komppaan ihan täysin sua siinä ja pidä tuosta asenteesta kiinni!
    Camilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen reaktioni: :DDDD<33333 Voi vitsi kun älysin, että sä oot kirjottanu mulle näin pitkän kommentin. Tää on kyllä ehdottomasti mun blogihistorian pisin kommentti, vaikka sun kommenttis meneekin aina kyllä ihan kärkipäähän pituudellaan! :D<3 Oon lukenu ton nyt vaikka kuinka monta kertaa läpi enkä voi kun olla kiitollinen siitä, että multa löytyy tällänen huippulukija joka jaksaa aina kannustaa ja tsempata! Mä ymmärrän paremmin kuin hyvin, että haluat pitää vähän taukoa bloggailusta kiireen keskellä. Oon poistellu blogista ensimmäiset postaukseni ja mulla oli itseasiassa silloin vuonna 2012 blogitauko hieman ennen noita ensimmäisä postauksia. Se oli jotain ysiluokan ja lukion välistä aikaa kun koin olevani todella kiireinen ja halusin pistää ihmissuhteet blogin edelle. Seurustelin silloin vielä eri poikaystävän kanssa ja hänestä bloggaaminen oli noloa, joten sekin tietty vaikutti myös omiin ajatuksiini negatiivisesti. Ilman blogia eläminen silloin oli kyllä ihan viisas päätös, sillä pystyin keskittyä rakentamaan elämääni rauhassa. Palasin kuitenkin pian takaisin blogin pariin ja siitä asti täällä ollaan oltu ilman pitempiä taukoja. Tottakai jossain vaiheessa postausrytmini oli todella satunnaista ja postauksetkin täynnä aivan mitä sattuu. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että olen kyllä kehittynyt noista ajoista aika huimasti ja päässyt lähemmäs sitä omaa juttuani. Sitten kun blogille löytyy oikeasti aikaa niin sen kirjoittaminen on ihan huippua!

      Mua joskus oikein kauhistuttaa nuo vuoden 2012 postaukset enkä uskalla edes lukea mitä kaikkea olenkaan silloin kirjoitellut. Itseasiassa tuon toinen kuva tuosta joulukuussa kirjoitetusta postauksesta on myös yks mun lempikuvista. Muistan ku kuvailtiin noita mun kaverin kanssa kylmissämme tuolla lumihangessa, enkä olisi uskonut, että sieltä tullee yhtään hyvää kuvaa. Silloin tietenkin päätarkoitus taisi vielä olla facebook profiilikuvan ottaminen hehe.. :D Alussa pohdin onko kuva oikeasti edes julkaisukelpoinen, mutta kyllä se siltä sitten loppujenlopuksi tuntui.

      Mä oikeasti toivon, että haluan ja jaksan kirjoittaa blogia vielä monta vuotta ja mahdollisesti esitellä sen pikkukopionikin täällä jonain päivänä! :D Tällä hetkellä musta tuntuu, että jatkan varmasti loputtomiin. Mutta eihän sitä koskaan voi etukäteen tietää miten fiilikset tulee muuttumaan. En tiedä onko tämä mun vastaukseni nyt ihan täysin sekavaa soppaa ja mitä kaikkea unohdinkaan sanoa. Mutta tärkeimpänä pitää tietysti sanoa, että kiitos oikein superpaljon ihan jokaisesta sanasta minkä mulle kirjotit ! <3

      Poista
  4. Ihan mahtava postaus, joka laittoi kyllä todella miettimään blogimaailmaa ja omaa itseä bloggaajana. Tykästyin sun blogissa elämäniloon ja rehtiyteen, joka sun teksteistä huokuu joka kerta. Jo vaan blogin perusteella sä olet upea ja voimakas ihminen. ♥

    Toivon todella, että sun blogi-innostus säilyy vielä monen monta vuotta ja on ihanaa seurata sun elämää ja ajatuksia vain tätäkin kautta. Rakastuin muuten tuohon sun ja sun poikaystävän kuvaan tuolla, ihanan tunteellinen kuva. "I'm not a model, I'm a blogger" - ehkä paras vähään aikaan kuulemistani sanonnoista, joka jokaisen bloggaajan tulisi kyllä muistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista sulle! <3 Mäkin toivon, että mun blogi-innostus säilyy ja siltä musta tällä hetkellä kyllä tuntuukin! Ihanaa, että tykkäät seurata mun juttuja täällä! Mäkin tykkäsin tosta mun ja poikaystäväni kuvasta vaikka ollaankin vähän myrtsejä. Julkasen jossain vaiheessa noita enemmän tänne! :3 Ja toi sanonta on kyllä niin osuva!

      Poista
  5. Siis ihan mahtava postaus! Ihan huippua lukea tällaista pohdiskelu-postausta:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! Kiva, että tykkäät tälläsistä! <3:)

      Poista
  6. Tykkäsin sun blogista tosi paljon. Kirjotat tosi luontevasti ja tää ulkoasu on niin nätti. Kaikki noi kukkapannat sopii sulle ihan täydellisesti. Täytynee alkaa seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos ihan superpaljon sulle! <3 Tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  7. Huomasikko sun blogi pääs listalle! <3 :Dd http://dreamingg-girl.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Niin täyttä asiaa koko teksti! Yritäpä selittää sellaiselle, joka ei ole ainuttakaan postausta ikinä kirjoittanut, että mitenkä kauan aikaa se voikaan viedä! Ja se on tosi ahdistavaa, kun tietää, että apua nyt en ole päivittänyt vähään aikaa blogia, eikä itse asiassa nytkään olisi aikaa ääää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! <3 Joo älä muuta sano! Helposti kuvittelee, että postauksen kirjoittaminen on joku muutaman minuutin juttu, mutta eeeeheeei todellakaan! :'D

      Poista
  9. Aivan todella hyvä teksti! Tuo I'm not a model, I'm a blogger on totta, ei bloggaajien tarvitse näyttää virheettömältä mainoksen mallilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tuo on kyllä niin totta munki mielestä!

      Poista