lauantai 25. heinäkuuta 2015

Next stop - Stockholm

Sto Collage 1.2
Haaveilin Tukholman reissusta jo viime kesänä, kun valmistauduin ruotsin ylppäreihin. Reissu ei kuitenkaan onnistunut kovasta halusta huolimatta. Nyt ollaan molemmat Valtterin kanssa lomalla ja Tukholma alkoi taas polttelemaan mielessä. Niimpä valtsu oli varannut meille risteilyn, johon sisältyy kaksi yötä laivassa ja päivä Tukholmassa. En malta odottaa! Eikä mun onneksi tarvi odottaakkaan kuin huomiseen! Nyt haluaisinkin kuulla teiltä kokeneilta Tukholman matkaajilta kaikki parhaat vinkit, kuinka ottaa päivästä kaikki irti. Etenkin shoppailu- ja ruokavinkkejä ottaisin mielelläni vastaan, heh! En ole aikaisemmin käynyt Tukholmassa ja kokemukset Ruotsista on muutenkin vain pelkkää satamassa lillumista, joten vinkit ovat kullan arvoisia. Hyvää lauantaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Shoppailupaikkoja on tositosi paljon sergelin torin ympärillä ja siinä on esim iso kauppakeskus Gallerian jossa on esim. Hollister, monki ja bikbok. Suosittelen käymään vanhassa kaupungissa syömässä, en muista paikan nimeä mutta siellä on aivan ihana italialainen ravintola missä sai noin. 10 eurolla syödä buffetista niin paljon luin haluaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista, juuri näistä on apua! Kuulostaa hyvältä! <3

      Poista
  2. Jee!! Tosi kiva teille, vitsi miten siistii et pääsette vihdoin sinne!! Itse en oo koskaa käyny sielä, mut monet kaverit on käyny ja kehunu paikkaa :) Saijis blogin bloggaaja Saija kävi äskettäin Ruotsissa ja kirjottikin blogiin toosi kattavasti kaikkee ni kannattaa käydä lukee jos et viel oo käyny. Tosiaan itse en osaa antaa mitään vinkkei mut toivottavasti muil kommentoijil on kokemusta. Nauttikaa joka hetkestä reissussa ja paljon hyvää fiilistä teille!! ☺️☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, oon kyllä ihan innossani! :p Tosi kiva päästä kesälomalla tälläselle minimatkalle! Mäkin oon kuullut paljon hyvää Tukholmasta ja ootan innolla sinne pääsyä! Mä iteasiassa oonkin lukenut jo Saijan postaukset Ruotsista ja ne sattuikin juuri sopivaan aikaan! :D Kiitos paljon kommentista! <3

      Poista
  3. Oii, ihanaa reissua <3 Käykää vanhassa kaupungissa, siellä oli paljon kivoja ravintoloita ja oikein nättiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentista ja hyvästä vinkistä! <3 Pitääpä suunnata vanhaan kaupunkiin!

      Poista