maanantai 21. joulukuuta 2015

The body shop joulukalenteri | luukut 13-18

The Body Shopin joulukalenteri luukut 13-18Hiphei, täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee innokas lomalainen! Tulin viettämään joululomaa tänne Alajärven kotiin, jossa on lumea vaille täydellinen joulutunnelma päällä. Koti tuoksuu puhtailta lakanoilta ja pesuaineelta, pyödällä lepää eilen leipomani joululeivonnaiset, ikkunat on täynnä jouluvaloja ja lahjapaketit odottavat viimeistelyään siellä täällä. Ennen jouluaattoa mun ohjelmaan kuuluu vielä pienimuotoinen aherrus koulutehtävien parissa, mutta tarkoituksenani olisi myös käyttää rutkasti aikaa blogin parissa. Tänään vuorossa on The Body Shopin joulukalenterin esittelypostauksen toisiksiviimeinen osa! Aikaisemmat osat löytyy TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.
The Body Shopin huulivoide

13. luukku - Mansikkainen huulivoide - "These lips are made for loving", vihjaili pakkaus. Voi kuinka innoissani olinkaan tästä kalenterin luukusta! Toivon jo kalenteria hankkiessani, että sieltä paljastuisi edes yksi huulirasva. Olen huulirasvojen suurkuluttaja ja rakastan TBS:n kosteuttavia ja hyväntuoksuisia huulirasvapurnukoita. Ne ovat kuitenkin niin hintavia, että harvoin maltan ostaa sellaista itselleni ihan muuten vain. Kalenteri sisälsi ilokseni herkullisen mansikantuoksuisen huulivoiteen, jota olen käyttänyt päivittäin.

14. luukku - Sydänsaippua - Toinen pikkuruinen sydänsaippua. Ihan söpöhän tämä on, mutta kokonsakin puolesta hyvin epäkäytännöllinen. Aikaisempi punainen sydänsaippua tuoksui myöskin paremmalta! Tämä on hyvin saippuamainen, aikaisempien tuotteiden pohjalta sanoisin, että shean tuoksuinen saippua.

TBS joulukalenteri Frosted plum


15. luukku - Luumun tuoksuinen hohtovoide - Jes, tämä oli onnistunut tuote! Olen jo pitkään ihastellut kuvista TBS:n luumuntuoksuista sarjaa ja kalenterin myötä sain yhden luumutuotteen vihdoin itselleni. Tuoksu on kivan jouluinen, mutta ei liian voimakas. Tykkäsin tästä kovasti, vaikka voiteen shimmerinen koostumus ei aivan suosikkini olekaan. 

16. luukku - Vitamin E yövoide - Huippua, kasvohoitosarja täydentyy. Tälläkertaa "sleep tight, wake up bright", lausahduksella tähditetty pakkaus sisälsi yövoiteen. Mulla on kulkenut nämä pikkupurnukat mukana nyt yökyläreissuilla ja oon tykästynyt näihin kovasti. Ajattelin ostaa tuotteet mahdollisesti itselleni myös täysikokoisina. Tuotteet ovat hajuttomia ja vaikuttavat sopivan kasvojeni iholle hyvin. Yövoide on hyvin samantyyppistä kuin normaali kosteusvoide, mutta vain vähän täyteläisempää.

TBS joulukalenterituotteet 2015 blogi


17. luukku - Argan öljy suihkugeeli - Olen hurahtanut syksyn ja alkutalven aikana täysin argan öljyyn, jota käytän tosi monipuolisesti kauneudenhoidossa. Tämä argan öljyä sisältävä suihkugeeli oli kuin mulle tehty! Tuote on raikkaan tuoksuinen ja tykkään myös sen raikkaan oranssista ulkoasusta!

18. luukku - luomivärisivellin - Tätä osasin oikeastaan jo odottaakin pakkauksen muodon ja viime vuonna lukemieni kalenteripostausten perusteella. Oikeastaan mulla on ihan supervähän siveltimiä, joten mielelläni otin tämän uuden laadukkaan siveltimen vastaan.

Mitäs mieltä olette näiden luukkujen sisällöistä?

11 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä♥ Haluaisin mielelläni kokeilla luumun tuoksuista hohtovoidetta :)

    VastaaPoista
  2. The Body Shopin tuotteet on ihania ja laadukkaita - harmillisesti vain myös melko hintavia. Kivaa, että olet päässyt testaamaan kuitenkin erilaisia tuotteita ja löytänyt mieleisiä juttuja :) Ihanaa joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tuo on kyllä ihan totta! Juuri tuon hinnan takia omistan vain ihan pari tuotetta The Body Shopilta ennestään.. :/ Onneksi nyt pääsin testailemaan! :) Ihanaa joulunodotusta sinullekin! <3

      Poista
  3. Aiiiivan ihania tuotteita, kelpuuttaisin jokaisen itselleni ♥ Kaunis blogi muuten sinulla :-)

    http://pirstaloitunut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä ovat! Kiitos hurjasti! <3

      Poista
  4. Millainen tuo sivellin on käytössä, onko oikeasti laadukas? :)

    http://unihiekkaahiuksissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehtinyt kokeilla tuota nyt vasta kerran, joten en kovin tarkasti osaa vielä sanoa. Mun nykyiset luomivärisiveltimet eivät ole mitenkään parhaasta päästä, joten niihin verrattuna tää on ainakin luxusta! :D Tällä saa levitettyä luomiväriä melko tarkasti, eikä karvaakaan kyllä lähde irti. Ja tää on kädessä tosi tukevan oloinen! Mun mielestä ensivaikutelman perusteella on kyllä laadukas! :)

      Poista
  5. Vitsi nää bodyshop luukku postaukset on kivoja :3 Itelläkin on yksi bodyshopin meikkisivellin ja on muuten hyvä!

    VastaaPoista
  6. Hahah, mua inhottaa ajatuskin luumun tuoksuisesta tuotteesta :'D Ehkä ei saisi tuomita ajatuksen perusteella... Ihania tuotteita kuitenkin, voi kun viitsisikin satsata noin paljon joulukalenteriin joku vuosi!

    VastaaPoista
  7. Onpas taas kivoja juttuja paljastunut sun kalenterista ♡ kelpaisi kyllä tännekin!

    VastaaPoista