maanantai 28. joulukuuta 2015

The body shop joulukalenteri | luukut 19-24

The Body Shop joulukalenteri tuotteet 2015
Ihanaa huomenta! Olen tällä hetkellä valmistautumassa kovaa kyytiä shoppailureissulle äitini kanssa. En ole tehnyt vaateostoksia aikoihin, lukuunottamatta yhtä punaista paitaa joulukuussa, joten olen enemmän kuin innoissani tästä päivästä. Kirjoittelin teille eilen valmiiksi lupaamani postauksen The Body Shopin joulukalenterin viimeisistä luukuista, joka tulee tässä. Onpa muuten ollut outoa herätä jouluaaton jälkeen ilman joulukalenterin avaamisen tuomaa jännitystä!

Käy kurkkaamassa aikaisempien luukkujen sisällöt täältä:
TBS joulukalenteri luukut huulirasva

19. luukku - Fuji green tea vartalovoide - Ehdinkin jo ihastumaan vihreää teetä sisältävään suihkugeeliin, joten ihan huippua saada sille pari. Tykkään tästä raikkaalta vihreältä teeltä tuoksuvasta vartalovoiteesta kovasti! 

20. luukku - Hunajainen huulivoide -  Pakkauksen teksti "Honey, you're gorgeous", paljasti, että kalenterista tulisi jotain hunajaista. Ilokseni sieltä paljastui toinen huulivoide! En olisi luultavasti itse ostanut hunajantuoksuista voidetta, mutta tämä tuoksuu yllättävän hyvälle. Olen todella tyytyväinen siihen, että kalenterista tuli kaksi huulirasvaa! 

IMG_2421

21. luukku - Sydänsaippua - Njääh, taas pikkuruinen epäkäytännöllinen sydänsaippua. Tämän sydänsaippuan pelasti tosin sen tuoksu, nimittäin väittäisin kyseessä olevan luumuntuoksuinen saippua. Nam!

23. luukku - kynsiviila - Ounou, päivä ennen jouluaattoa ja odotukset alkaa olla korkealla. Joulukalenterista paljastuu kynsiviila. Täytyy myöntää, että mun mielestä viila oli ehdottomasti tämän kalenterin huonoin tuote. Mun kaapit pursuaa vastaavia pikkuviiloja, enkä käytä kui harvoja ja valittuja, sillä kynsien viilaaminen on maailman hermostuttavinta puuhaa ja vaatii kunnon teräaseet. Kuka haluaa tämän?

The body shop joulu blogi mansikkakäsivoide

22. luukku - mansikantuoksuinen käsivoide -  Ahh, mikä käsivoide. Käsivoiteet ovat aina tervetulleita ja tämä päihitti myös aikaisemman kalenterista tulleen käsivoiteen. Ehkä uskaltaisin sanoa, että tämän käsivoiteen tuoksu on herkullisin kaikista kalenterin sisältämistä tuoksuista. Oliko muilla kalenterin omistajilla vaikeuksia saada tämä tuote auki? Itse jouduin avata sen purkinavaajalla.

TBS joulukalenteri 24. luukku blogi


24. luukku - Italian Summer Fig - hajuvesi - Joulukalenterin viimeisestä luukusta paljastuu yleensä parhain yllätys ja samaa veikkasin tietysti myös nytkin. Osasin odottaa hajuvettä ja sellainen sieltä paljastui. En osaa päättää vihaanko vai rakastanko tätä hajua. Se ei ole ollenkaan sellainen perinteinen omistamani hajuvesi, vaan täysin vastakohta. Omituista, että pakettiin päätyi kesätuote, vaikkakin minusta tämä tuoksu onkin aikalailla jouluinen.

The body shop joulukalenteri viimeinen luukku

+ 25. luukku -  Colour Crush kynsilakka - Ohhoh kalenterin 24. luukku sisälsi myös yllätyksellisesti 25. luukun jonka avasin tietty samantien huomaamatta, että se olisi tarkoitettu vasta seuraavalle päivälle. Hyvä niin, sillä punainen kynsilakka päätyi heti aattona kynsiini. Täytyy myös todeta, että yllätyin todella tämän kynsilakan laadusta. Tämä on pysynyt kynsilläni ennätyksellisen pitkään ja voisin jopa sanoa, että tämä on paras kaikista kymmenistä kynsilakoistani.

Mitä mieltä olin kalenterista kokonaisuudessaan? Kalenterin hinta oli kallis, enkä välttämättä sen takia päätyisi ostamaan kalenteria uudestaan. Kalenteri oli kuitenkin loistava tapa päästä tutustumaan monipuolisesti The Body Shopin tuotteisiin, jotka ovat yksittäisostoksinakin usein hintavia, mutta laadukkaita. Kalenterin tuotteet ovat pieniä ja siksi ehkä hieman epäkäytännöllisiä. Pari hieman suurempaa tuotetta olisi minun mielestäni tehnyt kalenterista tädellisen. Muuten kalenterin sisältö oli kyllä todella monipuolinen ja ilahduttaa.

Mitkä ovat teidän lemppareita kalenterin sisältämistä tuotteista?

8 kommenttia:

  1. Musta toi vaikuttaa kyllä tosi kivalta vaihdoedholta perus suklaakalenterin sijaista! Voisi ehkä ensivuonna kokeilla tota bodyshopin kalenteria tai sitten jotakin muuta vastaavaa.. Pitää sitten vain tietysti vähän katsoa ett mikä silloisen ekonomia tilanne on ku onhan toi aika hintava. Mutta näitä luukunsisällön postauksia on ollut kyllä tosi kiva lukea! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti voittaa suklaakalenterin 100-0! Kannattaa kokeilla, vaikka kallishan tämä toki on! :// Kiva kuulla, että näitä postauksia on ollut kiva lukea! <3

      Poista
  2. Ihania juttuja taas joulukalenterista paljastunut! Tuo mansikan tuoksuinen rasva on varmasti ihanaa ♥

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit mitä ihanuuksia ♥ Tuo punainen kynsilakka on niin täydellisen värinen :3

    VastaaPoista
  4. Kokonaisuutena kalenteri vaikutti tosi kivalta, ja just sellaselta "ehkä kerran elämässä" -tyyppiseltä, onnistuneelta kokeilulta. Hinnan vuoksi tuskin päädyn sitä ostamaan, ja Body Shop on valitettavasti muutenkin kovin kallis, vaikka aina ohi kulkiessani himoitsen mangon tuoksuista suihkusaippuaa... ;)

    VastaaPoista
  5. Ostin kanssa TBS:n kalenterin. Eka suihkaus viikunahajuvettä oli mielestäni karmea, mutta nyt tuoksusta on tullut ihan lemppari.

    Tuo kynsilakka saattaa muuten olla samaa tavaraa kuin Maybellinen Colorshow, en ainakaan huomannut väreissä/sudeissa/kestävyydessä mitään eroa (ja TBS:han on L'Orealin brändi, kuten Maybellinekin).

    VastaaPoista