keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Blogivinkit - Pinterestin hyödyt bloggaajalle

Heipähei kaikki blogiini saapuneet!  Täällä ollaan hiihtolomalla, joten mulla on hieman tavallista enemmän aikaa käytettävissä bloggaamiseen. Oon ideoinut teille uusia postauksia ja yrittänyt ottaa parhaani mukaan myös kaikki teidän toiveenne huomioon. Tänään jatkuu taas blogivinkit -sarja! Jos et ole vielä ehtinyt lueskella aikaisempia sarjan postauksia, löydät ne TÄÄLTÄ.

Aiheena on tänään Pinterest, joka onkin varmasti jo usealle tuttu sivusto. Itse pääsin sisään Pinterestin maailmaan vasta vähän aikaa sitten, mutta siitä lähtien se on ollut käytössä lähes päivittäin. Olen kokenut Pinterestin ihan äärettömän hyödylliseksi bloggaajalle, joten haluan avata ajatuksiani siitä hieman myös teille.
Blogivinkit-pinterestin hyödyt bloggaajalleVälitön hymy nousi kasvoilleni kun luin erään toisen bloggaajan kuvauksen tästä sivustosta. Hän kuvaili Pinterestin olevan kuin ihana google. Voin samaistua tuohon ihan täysin! Pinterestin etusivulla pyörii sinua kiinnostavia aiheita ja sen lisäksi voit myös hakea niitä itse. Voit luoda sivullesi erilaisia tauluja, joihin voit tallettaa sinua kiinnostavat ja inspiroivat aiheet. Täyttä ihanuutta!

Inspiraatiota bloggaamiseen ja postausideoita
Ylhäällä olevassa kuvassa on muutamia minun pinnamia juttuja. Voiko kukaan väittää noiden olevan jotain muuta kuin äärimmäisen inspiroivia ja kokeilunhalun herättäviä? No, ehkäpä, jos vaaleanpunainen ei kuulu lempiväreihisi, eivätkä kuvissa näkyvät aiheet kiinnosta. Onneksi Pinterestin kautta voi tallettaa (=pinnata) juuri ne asiat, mitkä itseä kiinnostaa! Äärettömän laajasta aihekirjosta löytyy varmasti jotain ihmisille äärilaidasta toiseen! Pinnatut kuvat ovat usein esimerkiksi jostain blogitekstistä, jonka lukeminen onnistuu myös näppärästi. Väistämättäkin blogeja ja kuvia selatessa mieleen tarttuu ideoita, joista voisi postata. Itse olen Pinterestin innoittamana tehnyt lukuisia diy -aiheisia postauksia ja keksinyt muun muassa postaussarjan ensi kesälle! Postausten ja ideoiden kopioiminen ei siis ole missään määrin tavoiteltavaa, mutta ideoista inspiroituminen ja niiden soveltaminen on! 

Varsinaiseen bloggaamiseen löytyy myös Pinterestistä paljon apuja. Sivustolta löytyy niin postausideoita, valokuvausneuvoja kuin tienausvinkkejäkin. Kannattaa kokeilla esimerkiksi hakusanoja blog & blogging tips.  
blogivinkki pinterestiTässä pala mun Pinterest -profiilista. Kuvassa näkyy muutamia mun luomia tauluja, joihin oon kerännyt mua inspiroivia juttuja muun muassa sisustukseen, ruokaan ja kauneuteen littyen. Tein taulun myös omalle blogilleni! Mun Pinterestkokeilu on vasta niin alkutekijöissään, että aloin vasta tänään seuraamaan ensimmäisiä mielenkiintoisia pinnaajia..

Jos olet bloggaaja, kannattaa ehdottomasti lisätä blogin linkki profiiliisi. Myös profiilikuva ja nimi lisäävät tunnistettavuuttasi.
Kuinka lisää kävijöitä blogiin pinteresti

Lisää kävijävirtaa blogiin
Pinterestin kautta voi saada rutkasti uusia kävijöitä ja jopa lukijoita blogille! Etenkin kansainvälisestä kävijävirrasta haaveilevien kannattaa siirtyä Pinterestiin heti. Pinnaa omia kuviasi, postauksiasi ja videoitasi, sekä anna lukijalle mahdollisuus pinnata ne suoraan blogistasi. Kun pinnatusta julkaisusta löytyy linkki blogiisi, vierailijat löytävät sinne helposti. Huomaa myös nämä vinkit:
Lisää Pinterest -painike blogiisi TÄÄLTÄ.
 Tekstilliset kuvat saavat enemmän huomiota kuin tekstittömät. Jos siis haluat panostaa, kannattaa taiteilla kuviin jokin pieni teksti, esim "Diy peppermint body scrub". Myös pitkät ja pystysuunnassa olevat kuvat ovat varmoja huomionkiinnittäjiä!
 Pinnaamiesi asioiden kuvaukseen näyttäisi tulevan automaattisesti teksti, jolla olet tallentanut kuvasi. Kannattaa kiinnitää huomiota kuvien tallennusnimeen tai muokata kuvausta itse. 
 Jaa postauksia, jotka kiinnostavat. Etenkin tutoriaalit ovat kuuma sana tämän hetken pinnauksessa!
 Ole aktiivinen, seuraa muita, pinnaa ja kommentoi kuvia. Näin sinut  huomataan paremmin!
 Muista lisätä blogisi linkki profiiliin!

Lopuksi voisin vielä kalastella lisää seurattavaa itselleni. Jos sinulla on Pinterest -tili, linkkaa se tämän postauksen kommenttiosioon!  Minut löytää Pinterestistä TÄÄLTÄ.

18 kommenttia:

  1. Hei ihan mahtava tää Pinterest vinkki!♥

    VastaaPoista
  2. https://fi.pinterest.com/anniinanir/ :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä! ite liityin tonne jo joskus aikoja sitten mutten oikeen koskaan tajunnut miten tota käytetään :D pitääpä alkaa vähän perehtymään.. Aloin muuten seurata sua tuolla! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa on kyllä mullekin vielä vähän opettelemista! :D Mutta voi vitsi kun tohon vähän perehtyy niin on ihan koukussa! Mäkin aloin seurata sua! :)

      Poista
  4. Mulla on ollut Pinterest tili jo pitkän aikaan, mutta en oo ennen tajunnut hyödyntää sitä blogin kannalta! Aika vähällä käytöllä se on muutenkin ollut. Kiitos näistä vinkeistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin itseasiassa pinterestistä vinkkejä kuinka kerätä sen avulla lukijoita, joten siitä sitten inspiroidun kokeilemaan ja tekemään tämän postauksenkin! Kiitos kommentista! <3

      Poista
  5. Mä lueskelin tän jo eilen ja tosi mielenkiintoinen oli lukaista! Mä oon liittynyt tuonne tässä muutama kuukausi sitten mutta sen käyttö jäi siihen. Ei vaan oo mun juttu. Eilen tän postauksen luettua kävin uudelleen yrittämässä ja kokeilemassa mutta njääh ei tuo sivu oikein iske:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän moni kertoo ettei pinterest ole oikein iskenyt! Jotenkin hauskaa, koska itse olen taas ihan koukussa! :DD Ihana kuulla että kävit vielä koklaamassa! Kiitos kommentista! <3

      Poista
  6. Mä oon kyllä miettinyt tuota pinterestiä mutta en sit missään vaiheessa oo sinne mennyt :D pitäisi ehkä käydä kokeilee oisko se mun juttu ja saisko siitä jotain irti :) kiitos vinkistä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä kokeilemassa! Osa täällä ei ole siitä innostunut, mutta minä taas olen saanut kunnon inspiraatioboostin sieltä!

      Poista
  7. Juuri vähän aikaa sitten mietin, että oisko jo vihdoin ja viimein aika kokeilla pinterestiä. Tämä antoi juuri sopivaa inspistä sen kokeiluun, joten taidanpa pistää tuon ensi viikonlopun ohjelmaksi! :)

    http://lovekatariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten huippua kuulla! Tollasiin on aina pieni kynnys lähteä kokeilemaan kun kaikki maailman tilin luonnit ovat vastassa.. :D

      Poista
  8. https://fi.pinterest.com/heidikauremaa/boards/

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva että linkkasit tilisi! Kävin seuraamassa!

      Poista
  9. Siis itselleni Pinterest on melkeinpä tärkeämpi some-kanava kuin esim instagram tai snapchat. Itsellä on siellä tili ollut jo monta vuotta ja se on kyllä sellainen inspiraatio-mekka. Melkeinpä mitä vaan löytyy (:. Tässä vielä mun tilit: https://fi.pinterest.com/pauliinakyllone/

    VastaaPoista
  10. Pinterest on kyllä hyvä sovellus! Kävin seuraamassa sua :-)

    https://fi.pinterest.com/jenniimx/

    VastaaPoista