tiistai 3. toukokuuta 2016

Blogivinkit: 10 postausideaa lifestylebloggaajalle

Tänään on taas vaihteeksi vuorossa blogivinkit -postaussarjan postaus, jossa on tällä kertaa jaossa kymmenen  postausideaa lifestylebloggaajalle. Toivottavasti löydätte omanne!
Huhtikuu asukuva 1

1. Kuinka tapasin parhaan ystäväni/poikaystäväni - Tästä postausideasta tulee mieleen yksi tämän hetken lempparisarjani nimeltään How i met your mother. Jos taustallanne on hieman erikoisempi tarina niin ehkäpä siitäkin riittää kirjoitettavaa useamman jakson verran?

2. Throwback thursday - Muistele menneitä jakamalla esimerkiksi vanhoja kuvia ja tarinoita. Voit valita ajankohdaksi vaikkapa lapsuuden tai palata ajassa takaisin esimerkiksi blogisi alkuaikoihin. Meillä jokaisella on varmasti paljon tarinoita, jotka eivät ole vielä blogiin ennättäneet!

3. Lempi quotet ja runot - Jaa muutamia suosikkejasi ja kerro, miksi juuri ne ovat sinulle tärkeitä. Tälläiset postaukset voivat tuoda persoonallisuuttasi ja ajatusmaailmaasi esille aivan uudella tavalla!

IMG_78364. Otteita päiväkirjasta - Luulenpa että lähes jokaiselta bloggaajalta löytyy lukkojen takaa se salainen kirja, jonka lukeminen oli kaikilta muilta syvästi kielletty rankauksienkin uhalla. Kirjaan kirjoitettiin ne kaikkein salaisimmat ja noloimmat hetket, jotka tänä päivänä onneksi jo naurattavat ja saavat tuntemaan jopa myötähäpeää muutaman vuoden takaista itseä kohtaan. Paljasta makeimmat päiväkirjamerkintäsi ja piristä lukijoidesi päivää!

5. Ruutiinit - Lifestyleblogit koostuu arkisista aiheista ja ne ovat myös toivottuja. Esittele kuvin tai vaikkapa videolla arkipäiviesi rutiineja. Mitä teet aina ennen nukkumaanmenoa? Vaikuttaako kouluunlähtö aamuihisi merkitsevästi?

6. Expectations vs reality - Ja taas hieman huumoria peliin! Itse olen toteuttanut tämäntyyppisen postauksen epäonnistuneista asukuvista, mutta postauksen aiheeksi sopii hyvin myös esimerkiksi bloggaajan arki, opiskelu tai eläminen parisuhteessa. Eihän kaikki voi mennä niinkuin elokuvissa?

Makeup Revolution meikinkiinnityssuihke blogi7. Erilaiset faktapostaukset - Faktat kiinnostavat lukijoita, sillä ne tarjoavat uutta tietoa blogin takana olevasta henkilöstä ja niihin on myös helppo verrata itseään. Kirjoita perinteiseen tapaan esimerkiksi 10 satunnaista faktaa itsestäsi tai keksi faktapostaukselle tietty teema, kuten pahimmat pelkoni/en ole koskaan.../ asiat joita ilman en voisi elää.

8. Mielipidepostaus - Ota kantaa esimerkiksi johonkin sosiaalisessa mediassa käytävään kuumaan keskusteluun tai perustele itseäsi koskettavaa mielipidettä. Esimerkiksi opiskeluun, bloggaamiseen ja kauneusihanteisiin liittyvät aiheet ovat varmasti osa monen bloggaajan elämää!


9. Elämä 10 vuoden kuluttua - Hyppää ajassa 10 vuotta eteenpäin. Missä haluaisit silloin asua? Entä mitkä asiat olisit halunnut saavuttaa siihen mennessä? Haaveile avoimesti heittäen ilmoille sekä hulluimmat haaveesi että realistiset tavoitteesi.

10. Mikä tekee minusta minut - Kokoa yhteen postaukseen asiat, jotka ovat eniten sinua. Persoonallisuuden piirteet, tärkeimmät harrastukset ja arvot.
MetallitatskaLähteekö joku listaamistani ideoista toteutukseen?


25 kommenttia:

  1. Mahtavia ideoita! Täytyy omassa blogissa toteuttaa joku näistä ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  2. Aikas hyviä vinkkejä, näistä osa menee ehdottomasti toteutukseen kunhan tästä pääsykoerumbasta selvitään! :)
    Tää sun postaussarja on jotenkin niin ihana, niihin aikoihin kun mä alotin bloggaamaan, tuntu että bloggaajat piti toisiaan melkeenpä vihollisina ja lukijoista vaan taisteltiin, mutta tälläset postaukset on muuttanut blogimaailman erittäin hyvään suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla! :) Ja oon kyllä samaa mieltä! Ei silloin paljon vinkkejä uskaltanut kysyä muilta! x)

      Poista
  3. Ihanan erilaisia ideoita! Laitan ehdottomasti tämän listan ylös ja toteutan näitä :)

    VastaaPoista
  4. Jeee tää postaus tuli just hyvään aikaan! :D Nyt kun oon taas vasta-alkaja täällä bloggailun maailmassa ni välillä saattaa vähä inspis olla hukassa, pitää pistää korvan taa! ;)

    VastaaPoista
  5. Toteutin yhden tällaisen vinkin perusteella postauksen:

    http://hentoaotetta.blogspot.fi/2016/05/minkalainen-tyyppi-taalla-kirjoittelee.html

    Käyppäs lukaisemassa, jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua kuulla! Tää kommentti meni mulla ensin roskapostiin ja löysin sen vasta nyt ! :o

      Poista
  6. Tää sun koko blogivinkki-sarja on kyllä ollut ihan huikee! Oon saanut siitä vaikka mitä hyviä ideoita ja alkanut ajattelemaan joitain asioita toisin :-) Keep them coming !

    Janica K.

    VastaaPoista
  7. Ihania vinkkejä taas kerran, ehkä tämäntyylisiä ajan kanssa toteuttaa joskus 8)

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoja vinkkejä!♥ Monille varmasti höytyä näistä. itsekkin pistin noista pari korvan taakse ;)

    VastaaPoista
  9. Hyviä vinkkejä, pitääpä laittaa muistiin! :)

    Terkuin Nora / http://dreamerachiever.com

    VastaaPoista
  10. Voi että, tällasia postauksia tosiaankin tarvitaan! Ehdottomaksi menee pahan päivän varalle korvan taakse parikin näistä, kun on monesti hetkiä jolloin ei vain yksinkertaisesti keksi mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että näistä on hyötyä! <3

      Poista
  11. Ihan huippu ideoita, pitääkin pistää pari näistä korvan taa :)

    VastaaPoista
  12. Ihana toi alimman kuvan kultatatska!! Ja ihania ideoita, mäkin tykkään aina kaikista poikaystävä-tyttöystävä- postauksista :)

    VastaaPoista
  13. Mulla oli just hirvee puute postausideoista, ja tää postaus autto tosi paljon :)

    VastaaPoista