maanantai 30. toukokuuta 2016

Elämää pääsykokeiden jälkeen

PicMonkey Collage 359Vihdoinkin on takana pääsykokeet ja muutto - tänään oli ensimmäinen tavallinen päivä sitten kolmen kuukauden. Olen ollut kuukausien ajan sulkeutuneena omassa pienessä pääsykoekuplassani, jonka sisällä en ole osannut kaivata mitään opiskelumateriaalin ulkopuolista elämää. Nyt jälkeenpäin puistattaa ajatellakin kuinka olen latonut, ahdannut ja tunkenut päähäni tietokuormia toistensa perään, vaikka tuolla hetkellä se tuntui niin tavalliselta ja oikealta. Ehkä jokin aivoissani napsahti kolmeksi kuukaudeksi päälle ja suodatti kaiken pääsykokeiden ympäriltä?
Pikatsu toppi (1)Pääsykoetta edeltävinä päivinä rukoilin ja etsin viisautta Raamatusta. En tiedä hirveästi Raamatun sisällöstä, joten avasin kirjan ensimmäisesta kohdasta, johon sormeni osuivat ja eteeni sattui yksi kauneimmista kohdista: "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä kuljet, ja kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen." Näiden sanojen voimalla lähdin koitokseen levollisin mielin ja tein koetta rauhassa viimeisille minuuteille asti.
PicMonkey Collage 360Kokeen jälkeen olo muuttui kuitenkin varsin pian pettymykseksi. Helppojen kysymysten lisäksi kokeessa oli monta sellaista, joihin jouduin arpomaan vastauksen kahden tai jopa neljän vaihtoehdon väliltä. Tarkistin vastaukset heti kokeen jälkeen, enkä ollut vastannut yhteenkään arvauksistani oikein. Koska koulupaikan saaminen edellyttää todella alhaista virhemäärää, tajusin samantien, että unelmani olisivat mitä todennäköisemmin tältä erää kuolleet ja kuopatut. Tunsin oloni epäonnistuneeksi ja tunnen sitä edelleen. Kun on tehnyt niin valtavan määrän työtä unelman eteen, sen menettäminen noin pienien virheiden takia tuntuu epäreilulta. Kuvittelin etukäteen pääsykokeiden jälkeisen tunnelman olevan vapautunut ja kevyt, mutta todellisuudessa istuin automatkan kotiin niin maani myyneenä ja kovettuneena, etten osannut edes itkeä pettymykseeni. 
Pikatsu toppi (2)Tänäkin päivänä tunnen epäonnistumisen tunteita, joita psyykkeeni yrittää kaikin puolin paeta. Koko talo pursuaa muistilappuja ja käsitekarttoja, jotka nähdessäni maailmani pysähtyy hetkeksi. Olen kuitenkin alkanut käsittelemään tunteitani jo paljon järkevämmin ja yritän kaikesta huolimatta odottaa virallisia tuloksia rauhassa. Tänään käytiin vanhempieni kanssa Keskisellä ja paluumatkalla havahduin siihen, miten mahtavalta tavallinen elämä oikein  tuntuikaan. Kuulin musiikin ja huomasin ohi vilisevät voikukkapellot. Mietin istuttamiani kurpitsantaimia, haistelin huumaavantuoksuista huuliöljyä ja haaveilin tulevasta kesästä. Tätä elämää minulla on ollut ikävä!
PicMonkey Collage 361Kävin hetki sitten elämäni ensimmäisessä työhaastattelussa ja sain kuin sainkin työpaikan. Työt alkaa osaltani kuitenkin vasta heinäkuussa, joten vietän ensin koko kesäkuun lomaillen. Luulin aloittavani rauhallisen kotiarjen tänään, mutta lähdenkin vastoin suunnitelmien valtsun kanssa Raumalle heti aamun koittaessa. Ehäpä tuon reissun jälkeen saan vihdoin kotiloitua hetkeksi paikoilleni ja levätä kaiken perässäni laahaavan väsymyksen pois. Olen myös erittäin innoissani siitä, että saan jälleen käyttää runsaasti aikaa tähän blogiharrastukseen. Tiedossa onkin vaikka mitä kivoja postausideoita, joten pysykäähän kuulolla!

15 kommenttia:

  1. Ensinnäkin; ihan sika söpö asu - mä en kestä :D Ja hei et ole ainoa tämän epäonnistumisen kannalta :D
    Et voi tehdä enemmän kuin parhaasi, ja sen sä ihan varmasti teit!

    p.s tervetuloa normaali elämään haha ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos! :D<3 Ja ihan oikeassa olet, parhaani tein ja tällä kertaa se ei jäänyt siitä kiinni! :)

      p.s. normaali elämä on parasta!

      Poista
  2. Täällä oli kyllä jokseenkin samat fiilikset pääsykokeiden jälkeen, mutta ei auta kuin toivoa parasta! Ihana tuo sun asu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä ikävät fiilikset, mutta eipä sille tässä vaiheessa saa itse enää mitään! Kiitos! <3

      Poista
  3. Voi ei, tiiän niin ton fiiliksen :-/ Mutta toivottavasti tulokset ehkä sitten yllättäisivät :-D Ja toi asu on ihan sika sulonen ja toi kampaus myös :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla tuttu fiilis valitettavasti aika monelle! :( Sitä odottaen! Ja kiitos paljon! <3

      Poista
  4. Tiiän tuon fiiliksen viime vuodelta, mutta pääasia on, että teki parhaansa :) Tuo paita on todella ihana!

    VastaaPoista
  5. Eiiih siis toi paita on ihan täydellisyyttä!! :D

    VastaaPoista
  6. Voi miten super söpö paita! :D Ihan mahtava ja ihanan erilainen :)♥

    VastaaPoista
  7. Pidän peukkuja, jospa se koe ei mennyt niin huonosti, kuin miltä se jäi tuntumaan! ♥ Ota nyt loma kunnolla lomailun, rentoutumisen ja itsees panostamisen kannalta, sen oot kyllä kaiken paahtamisen jälkeen ansainnut! Aika söpö asu, jotenkin tuli kesämielelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukkuja tarvitaan, toivottavasti ylireagoin!! Tuo on kyllä totta, täytyy totella! ;) Kiitos paljon kommentista Veera! <3

      Poista
  8. Niin ihana sinä! <3 Nää kuvat on mahdottoman söpöjä. Kävi miten kävi, saat olla super ylpeä Julia itsestäsi. Tiedän, että tää vuosi on tehty kovaa työtä, mutta mikään ei ole hukkaan mennyttä. Kaikkea mahtavaa on ihan varmasti tiedossa!! :-)

    VastaaPoista