maanantai 7. marraskuuta 2016

Rhodes part 3 - Picture posting

Rodos matka 4Viimeisen varsinaisen matkapostauksen vuoro.  Kokonaan matkafiilistely ei kuitenkaaan lopu, sillä ajattelin jakaa teille vielä puhelimella otettuja matkakuvia ja lisäksi harkitsen matkalta kuvatun videon julkaisemista. Tämä postaus sisältää satunnaisia kuvarippeitä matkan varrelta.

Eikä ole kuulkaas ensimmäinen kerta kun tungen postaukseeni unisiepparikuvia. Jos jostain syystä joskus itselleni tatuoinnin nakuttaisin, en yhtään epäilisi, ettenkö päätyisi tuikitavalliseen unisieppariin. Jollain tavalla ne kiehtoo mua. Unet jo itsessään ovat mun yksi suurista mielenkiinnonkohteista.

Äiti muuten ei ihan tajunnut tuota unisiepparikokonaisuutta, vaan luuli, että tuosta otetaan nuo roikkuvat osat irralleen. Onneksi olin paikalla, kun hän yritti ostaa kojusta tuliaista. :D Illan uupumushepulin saapuessa naurettiin ajatukselle siihen malliin, että hyvä kun päästiin ikinä perille hotellihuoneeseemme. Vessahädän ja loputtoman naurukohtauksen yhdistelmä ei ole parhain. 
Rodos matka blogi 2Asu numero 1 Kaikesta blogissa pursuavasta tyttömäisyydestäni huolimatta olen melko huono käyttämään hameita ja mekkoja. Tietyntyyppiset kellohameet ovat kuitekin jo useamman vuoden olleet mun juttu ja olinkin jo kuvitellut silmissäni valmiiksi tälläisen "ulkomaakokonaisuuden". Harmikseni illat olivat tuolla jo todella viileitä ja tämänkin asu sai päälleen lämpimämpiä vaatekappaleita.
IMG_8953Meidän hotellialue oli melko iso ja sieltä löytyi paljon vihreää kasvillisuutta, kukkia ja ilokseni myös söpö banaanipuu. Mielestäni tämä hätäinen räpsy on kuitenkin kaikista kasvillisuusräpsyistä söpöin.
Rodos matkustus blogi 1Asu numero 2 Illat hämärtyivät altaalta paluun jälkeen tosi nopeasti (tai no, jos verrataan Suomeen niin ei ole kyllä mitään sanomista) ja myöhäisten asukuvien räpsiminen täytyi toteuttaa aina kiireellä. Meidän terassi olikin mun vakiokuvauspaikka. Päällä mulla on tässä eBaysta tilattu paita ja tuona päivänä Pull & Bearista ostamani farkut.

P.s. kiharat ovat peräisin ensimmäisen asukokonaisuuden leteistä. Pienet lettikiharat on niin mun juttu!
IMG_7453Nuorimmat matkaseuralaiseni kävivät usein rannalla keräämässä simpukoita. Itsekin yritin kerran, mutta en löytänyt yhden yhtä simpukkaa. Kenties mulla on liian huono näkö, tai ehkä olin vain liian vetelä simpukankerääjä. Lopulta sain lahjoituksen kautta itsellenikin kasan tälläisiä pieniä matkamuistoja, jotka kuljetin meikkipussissani kotisuomeen. 

Ihanaa ja matkakuumeista maanantaita!

13 kommenttia:

  1. Ei hitto mä olen etsinyt tuollaista paitaa iät ja ajat!! Olisiko sulla mahdollisesti linkkiä tuohon paitaan ja mikä koko sulla on ? En oo koskaan tilannut eBaysta mitään mutta nyt on kyllä pakko pistää mies tuo mulle tilaamaan varmaan:D Ihania kuvia, mä haluan niin ulkomaille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko!! Tässä linkki (maksaa 5 euroa :D): http://www.ebay.com/itm/291659044553?_trksid=p2060353.m2749.l2649&var=590693163991&ssPageName=STRK%3AMEBIDX%3AIT

      Otin koon L, mikä vastaa about jotain hitusen tiukkaa M kokoa. Tuolla on kyllä kokotaulukkokin jos haluat mittailla!

      Nyt vaan tilailemaan ja koukuttumaan eBayhin! :D<3 Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Oi ihania kuvia, oot tosi kaunis! <3 Julkaise ihmeessä matkalta kuvattua videota, ois mielenkiintoista nähdä :) Ja oon samaa mieltä siun kanssa noista unisieppareista, ne on upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! <3 Ja voi vitsi, pitää varmaan julkaista! :D

      Poista
  3. Siis kaksi sanaa: Pääsispä lämpöön! Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsitpas hyvin kuvaavat sanat! Kiitos! <3

      Poista
  4. Nää kuvat ei kyllä yhtään helpota mun matkakuumetta! :)
    https://tzenni.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha se on kyllä matkakuvien huono puoli! :D

      Poista
  5. oi miten ihania kuvia ♥ mä olin rodoksella kans parisen vuotta sitten ja rakastuin paikkaan täysin - kunpa pääsisin sinne pian uudelleen :')

    http://sadepisaroitaniitynkukkasilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista