keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Summer bucket list 2017

Mun lempi vuodenaika on täällä taas ja nyt viimeistään on aika alkaa hahmottelemaan kesän suunnitelmia!  Joidenkin mielestä tehtävälista luo turhia paineita ja kesässä onkin enemmän kyse go with the flow:sta. Siinä olen samaa mieltä, mutta toisaalta tällainen pikkuinen etukäteen tehty aivoriihi auttaa ottamaan ajasta kaiken irti ja tekemään asioita, joita ei tuolla virran mukana tulisi edes muistaneeksi. Viime vuoden listasta toteutin huimat 12/16.

Lähdetään kurkkaamaan miltä viime tipan lista tänä vuonna näyttää. Ehkä tällä kertaa ikuistan myös toteutuneet kohdat blogiin.
Summer bucket list blogi 2017
Nuku yö teltassa - Viime vuoden listassa haaveilin vaellusreissusta, joka toteutettiin sitten lopulta ihan päiväreissuna, hiukan harrastukseen tutustuen. Tänä vuonna voisin laajentaa telttailureviirini omalta takapihaltani muualle, ja yöpyä teltassa esimerkiksi vaellusreissulla. 

 Lue ainakin kolme kirjaa - En edes muista koska viimeksi olen lukenut jotain ihan vain huvin vuoksi. Nyt onkin mahdollisesti vuoden ainoa hetki kun voin hyvillä mielin kuskata kirjastosta kotiin minä huvittaa. Olenkin itseasiassa jo suorittanut tavoitteestani kolmasosan, sillä lukaisin juuri anoreksiasta kertovan kirjan alkupalaksi. Katsotaan jatkanko suoritustani yhtä vakavalla linjalla vai heittäydynkö villimmäksi.

 Tee töitä - Kesätyöt ova parhaita. Ne tarjoavat mahdollisuuden tutustua aloihin ja tehtäviin, joihin ei välttämättä muuten pääsisi "käsiksi" tai tulisi ajauduttua. Mulla on ollut joka kesä eri työpaikka ja nytkin aloitin uusissa tehtävissä. Tykkään todella paljon tämän hetkisestä työstäni, jossa saan viettää aikaa ihmisten kanssa. Ei paljoa työltä edes tunnu.

 Maista uusia jäätelömakuja - Tämän kohdan poimin itseasiassa ystäväni listasta. Kesäisin jäätelöä tulee ostettua melkeinpä jokaisella kauppareissulla ja usein jään jumittamaan samoihin hyväksi todettuihin makuihin. Ehdottomasti siis uusia testiin! Ehdin jo maistaa Elovenan välipalajäätelöä, joka on yksi uusin suosikkini.

 Tee suursiivous ja vie ylimääräiset tavarat kirpparille - Erään pääsykokeen jälkeen repäisin kaappini alas ja puunasin niitä muutaman päivän putkeen. Kirpparille tosin pitäisi vielä vähän vaatteita kuskata.

 Tee löytöjä kirppikseltä - Se tunne kun löytää itselleen sopivan vaatteen kirpparilta ja vielä halvalla hinnalla. Tarjoushaukan ja shoppailijan yhdistelmä on enemmän kuin tyytyväinen. Saldo on tällä hetkellä yksi euron mekko.

 Testaa mielenkiintoisia korealaisia kosmetiikkatuotteita - Jep, olen totaalisesti hullaantunut korealaiseen kosmetiikkaan..

Summer bucket list Lähde ulkomaille - Ollaan poikaystävän kanssa suunniteltu ulkomaanreissua loppukesälle, mutta matkakohde on vielä keskustelun ja harkinnan alla. :D Matka kuin matka maistuisi kyllä nyt! 

 Etsi asunto ja muuta -  Taas. Syksyn opiskelutilanne on vielä osaltani auki, mutta kävi mitä hyvänsä, niin muutto taitaa olla edessä. Toivottavasti pääsen tällä kertaa vähän pysyvämpään osoitteeseen.

 Kokeile elää viikko vegaanisesti  - Vaikka en edes ole mitenkään sen kummemmin eläinperäisten tuotteiden fani, tulee niitä silti käytettyä. Ainakin viikon mittainen vegaanihaaste voisi avata silmiäni ja tuoda myös pysyvää vaihtelua ruokavaliooni. Tällä hetkellä vegaanisten reseptien pankki ammottaa päässäni nolostuttavaa tyhjyyttä.

 Kasvata kesäherkkuja kasvihuoneessa - Arvatkaa mitä, minä ja äiti tilattiin juuri kasvihuone. Edellinen heikkotekoinen kun joutui muutama vuosi sitten tuulen runtelemaksi. Nyt siis rikkaruohoisen pellon kyntäminen sai päätöksen ja päästään aloittamaan kesän viherpeukalointi vähän paremmalta pohjalta.

 Käy festareilla - Ajattelin iltatöideni takia joutuvani sanomaan festareille tänä vuonna heippahei, mutta saattaa olla, että sittenkin pääsen nauttimaan festareista osani. Tällä hetkellä pyörittelen mielessäni Raumanmeren juhannusta sekä Provinssia.

 Ota paljon kesäisiä asukuvia - Tai siis anele joku muu ne ottamaan. Välillä asukuvat saa oikein riipiä kasaan, joten tänä kesänä haluaisin kasvattaa kuvapankkia oikein kunnolla.

Toteuta mahdollisimman monta diy - projekteja - Ehkäpä jotain tulevaan asuntoon, joka vielä kysymysmerkki onkin?

Tee monta blogipostausta ja videota - Hidastunutta bloggaustahtia on ollut vaikeampi kuroa kiinni kuin kuvittelin. Haluaisin kuitenkin panostaa enemmän tähän harrastukseen, sillä onhan kesäiset postaukset antoisaa luettavaa myös itselleni muutaman vuoden päästä.

kesä 2017 blogiMitä teidän kesän puuhalistalta löytyy?

6 kommenttia:

  1. Aiivan ihana lista täällä ♥ Paljon erikoisia juttuja oot listannut bucket listiisi. Tuo vegeviikko kuulostaa aika huikeelta ja olisipa hauska kokeille itsekin moista;)

    VastaaPoista
  2. Ihana kesälista! <3 Kaikkien suunnitelmien tekeminen on vaan niin parasta ja näiden listojen kautta pystyy konkretisoimaan sitä, mitä haluaakaan tehdä. :) Itelläni oli kans suunnitelmis Provinssi, mut sille jouduin sanomaan heipat tutun rippijuhlien vuoksi, mutta Rauman meren juhannukseen onkin liput varattuna! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 No sanos muuta! Voi hitsi tuo Provinssi, mutta onneksi RMJ kompensoi! ;)

      Poista
  3. Tosi ihania suunnitelmia sulla kesälle *_* <3

    VastaaPoista