sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Entä jos en saakkaan kavereita?

Tyhjän paperin kammo. Selailin läpi vihkoa, jonne olen koonnut kaikki extreme-postausideani. Voinko palata noin vain parin viikon blogihiljaisuuden jälkeen ja kirjoittaa muusta kuin kuulumisista?  Ehkäpä. 
shein vaaleanpunainen farkkutakki 2Viime aikoina olen sivunnut opinnoissani ryhmäprosesseja ja ulkopuolisuutta. Viimeksi tänä aamuna yöpaita päällä ja aivan hipihiljaa kirjoitin esseen nuorten syrjäytymisestä. Ja älkää säikähtäkö, en aio  nyt sanoa, että olisin syrjäytymässä tai kokisin edes millään muotoa yksinäisyyttä tai ulkopuolisuutta. Sen sijaan aion sanoa, että vielä korkeakouluiässä ja sen jälkeenkin on normaalia pohtia kaveruussuhteisiin ja ryhmiin liittyviä asioita. 
Vaaleanpunainen revitty farkkutakkiOlen aina pitänyt itseäni erittäin helposti lähestyttävänä ihmisenä, joka sulautuu joukkoon kuin joukkoon. Mulla on aina ollut läheisiä ihmissuhteita. Pari vuotta sitten kohtasin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteen, kun en täysin pystynytkään samaistumaan muiden hehkuttamaan ryhmähenkeen. Vaistosin, etten ollut ihan päässyt juttuun kiinni. Joissain tilanteissa huomaan, ettei toinen ihminen kohtaakkaan mua ehkä ihan yhtä aidon kiinnostuneena kuin minä hänet. Tosiasiahan on se, etteivät kaikki voi haluata sydänystävikseni. Silti se pienikin ripaus ulkoupuolisuuden tunnetta muuten niin onnellisessa elämässä on hämmentävää ja toisaalta myös pelottavaa. Siksi sydämeni särkyy miettiessäni ihmisiä, jotka joutuvat ulkopuolisiksi ja jopa kiusatuiksi päivittäin. 
shein vaatteet 1
Asu: farkkutakki: shein (saatu) | paita: bikbok | farkut: bikbok | choker: ebay | kengät: palladium

Postauksen kysymys puhututti ennen yliopiston alkamista. Olin kuullut kauhutarinoita siitä, ettei psykologian opiskelijat ehkä olekkaan niitä kaikkein lempeimpiä ja hyväsydämisimpiä juttukavereita. Kirosin soveltuvuuskokeiden vähäistä painotusta. Ehkä he ovat viisaita, elegantteja, huumorintajuttomia kilpakavereita. Kuinka minä viiniä inhoava, pinnallisuuksista bloggaava ja hitusen höpsö tylleröinen sulautuisinkaan tuohon muottiin? 

vaaleanpunainen takkiJa ainakin toistaiseksi, hyvin olen sulautunut. Olen löytänyt kuin löytänytkin ympärilleni ihmisiä, joita voin kutsua kavereikseni. Oikeastihan koko psykologian opiskelijoiden yhteisö on mielestäni todella lämmin ja vastaanottava. Yliopiston käytävillä voi todellakin jutella ihan ventovieraan kanssa ja kokea tuttua ja turvallista yhteenkuuluvuutta. Mutta silti, kuka muka väittää etteikö olisi koskaan nostanut mielessään kaverikysymystä ilmoille? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti